Skip to main content

Luova talous työllistää

Matildedalin rannassa esiteltiin maanantaina kesän tapahtumakalenteria.
Kesän yksi kohokohdista on Ruukin avain-näytelmä, joka kerää ruukkialueelle satoja ihmisiä.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Johan Storgårdin suusta kuultiin muutamaankin otteeseen sanapari ”luova talous”.  
Sanoja voi maistella miten haluaa, mutta vaikutelmaksi jää että siitä juuri on kyse eteläisen Salon alueella useinkin.  

Teatteri on sen yksi ilmenemismuoto,  mutta lisäksi on paljon luovuuteen pohjautuvaa hyvin erikoistunutta osaamista. Yksi esimerkki on muotoilija Tuukka Halosen ja puuseppä Jussi Mattilan yhteistyö, jonka hedelmiä esitellään sadoille tuhansille messuvieraille Milanossa ensi viikon ajan.

Jos asioita maan tavan mukaan arvotetaan rahassa, voidaan painottaa luovuuden sijaan taloutta. Vallan vähäinen ei ole se vaikutus, jolla luovat alat työllistävät ja tekevät sitä myös välillisesti. Teatterissakävijät jättävät jälkeensä rahaa varmasti enemmänkin kuin vain pääsylipun verran.   Majoitus- ja ravintola-ala  on hyötyjistä yksi, mutta e todellakaan ainoa.
Yhteistä luoville projekteille on  usein tietysti myös se, että niitä on avitettu alkuun tai matkan varrella myös jollain määrällä rahaa. Joko julkista tai esimerkiksi säätiöiden kautta saatua. 

Tietyllä asenteella liikkuvien mielestä kaiken kulttuuriin viittaavankin tukeminen on rahan heittämistä hukkaan.   
Näin ei ole, monesti avustuksena annettu euro tienaa takaisin itsensä moninkertaisesti.

Muun kuin aineellisen hyvinvoinnin paranemiseen pitää uskoa muuten, sitä on euroissa vaikea mitata.

Vauhtia pois

Liikenteessä kevät on ristiriitojen aikaa.  Tiet sulavat, pidot paranevat ja pimeys väistyy.  Nopeusrajoituksia nostetaan mutta olosuhteet pistävät huolettomalle kaasuttelulle omat rajoituksensa: eteläisessäkin Salossa  moni tieosuus on routinut todella pahoin.  Varoitukset routaheitoista on syytä ottaa vakavissaan,  suuriin heittoihin ajaminen vauhdilla voi aiheuttaa autorikon tai jopa ulosajon. 

Ajatus siitä, että tienpitäjä kyllä korvaa, on törkeä – semminkin kun kyseessä ei ole korvausautomaatti.

Se, että tietyillä tieosuuksilla tärskähtelee pahasti joka kevät, kertoo siitä että tiet ovat elinkaarensa päässä.

Se, että niitä on paljon, kertoo todeksi sen että väylärahoja on ollut jaossa niukasti.

Vaalipaneeleissa tästä on vielä puhuttu vähän laiskanlaisesti.

Jaa artikkeli: