Skip to main content

Luonnossa näkyy valojen leikki

Risto Savolainen toivoo, että ihmiset saapuvat katsomaan valokuvia Masuunin näyttelyyn.

Risto Savolaisen valokuvia pääsee viikonloppuna ihailemaan Teijon Masuunissa

Teini-ikäisenä valokuvaamisesta innostunut Savolainen nauttii luonnossa liikkumisesta ja kauniiden hetkien ikuistamisesta. Nuorena poikana Savolainen lainasi kaikki valokuvaamiseen liittyvät kirjat kirjastosta ja opetteli kameran käyttämistä vapaa-ajallaan. Digikameroiden myötä mies innostui luonnon kuvaamisesta.

-Silloin kun omat lapset olivat pieniä 80-luvulla, meillä oli aina kamera valmiina pianon päällä. Lapsista on otettu tuhansia kuvia, se oli hyvää harjoitusta, Savolainen muistelee.

Valokuvaaja ei arastele kuvien jälkikäsittelyä. Savolaisen mielestä kuvia digitaalisesti käsittelemällä saa kuvan parhaat puolet esille. Valmiit valokuvat ovat kuin taideteoksia.

Risto Savolaisen näyttely on esillä Teijon Masuunissa 9.1 – 31.5.2022.

 

Lisää juttua näyttelystä ja valokuvaajasta seuraavassa lehdessä.

 

Jaa artikkeli: