Skip to main content

Lukutaito on avain yhteiskunnassa pärjäämiseen

Mirjamaija Mikkilä-Erdmann muistutti, että lukeminen antaa työkaluja myös itseilmaisuun.

Perniön Kirkonkylän koulun vihkiäisjuhlasta oli perjantaina suora linkki Turun yliopistonmäelle.  Suomen ensimmäinen suomenkielinen yliopisto perustettiin vuonna 1920 kansalaiskeräysvarojen turvin.
–Tämä kertoo siitä, että köyhä kansa uskoi tieteeseen ja tutkimukseen, totesi juhlapuheen pitänyt opettajankoulutuslaitoksen professori Mirjamaija Mikkilä-Erdmann.

Näin on edelleen.
–Suomalainen tiedebarometri tuotti jälleen hyvän tuloksen. Suomalaiset luottavat tutkittuun tietoon.

Sen saman äärellä ollaan, kun alakoulun arkea uudessa koulussa eletään ja arjesta löytyy toinen suora yhteys korkeakoulumaailmaan.   Salon kaupungin ja Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yhteistyönä on ollut käynnissä muun muassa Oppiva Salo -hanke, jonka tarkoituksena on ollut tuottaa arkeen  muun muassa ”rehtorien ketteriä kokeiluja” ja näin kehittää koulutyötä ja edistää oppimista.

Mikkilä-Erdmann nosti esiin Lukuplaani -hankkeen ja piti lukemista esillä puheessaan muutenkin, mutta ei varauksetta. Vaikka tiedebarometri vielä näyttää hyvää, on suomalaisten lukutaidossa huolestumiseen aihetta.  Mikkilä-Erdmann muistutti, että lukutaito on kaiken oppimisen perusta, ainoa tie itseilmaisuun ja ja lisäksi yhteiskuntaan osallistumisen edellytys.  Käytännön esimerkki on äänestyskäyttäytyminen.

–Tutkimusten mukaan vanhemmat kyllä tukisivat lapsen lukemista, mutta aika tuntuu olevan kortilla. Lukemisen taito ei kuitenkaan kerry itsekseen.

Eikä lukutaidon terävöittäminen ole vain lasten asia:  vanhemmilta kaivataan tänä päivänä medialukutaitoa ja kykyä arvioida lähteitä ja tehdä yhteenvetoja.

Pelkästä alakoulusta puhuminen olisi uuden rakennuksen vähättelyä.  Talossa on toki parisataa alakoululaista ja nelisenkymmentä esiopetuksessa olevaa lasta.  Lisäksi sitä käyttävät myös yläkoululaiset osalla tunneistaan, kansalaisopisto pitää talossa kurssejaan ja liikuntasali on iltaisin myös seurojen käytössä.

 

Jaa artikkeli: