Skip to main content

Lukematon tipahtaa rattailta – vuoden suomenopettaja Piia Ukura ei neuvottele lukuläksyistä

Yhtenäiskoulun alakoulussa oli eilen Muumi-teema. Piia Ukura piti lukutuntia Pikku Myyn mekossa ja nutturassa.

Arvaatteko, millainen pulina käy, kun toistasataa alakoululaista selostaa ääneen toinen toiselleen suurelle valkokankaalle heijastettua kuvaa? Melkoinen.

Todiste tästä kuultiin keskiviikkona Perniön yhtenäiskoulun alakoulussa.

Tämä viikko on Lukuviikko, jonka teemana on kannustaa kaikenikäisiä löytämään lukemisen fiilis.

Alussa mainitut kuvat olivat Tove Janssonin kirjasta Kuka lohduttaisi Nyytiä. Salon Armfeltin koulussa opettava Piia Ukura palkittiin vastikään vuoden suomenopettajana.  Keskiviikkona hän vieraili Perniössä ja piti koululla lukutunnin, jolla luettiin kolmeen tapaan.

Ensin luettiin Ukuran näyttämät kirjan kuvat ja selvitettiin, mitä ne kertovat tapahtumien kulusta. Sitten luettiin sanat ja kolmanneksi piti vielä kertoa omin sanoin tarinan kulku.

Tunnelma oli hilpeä, mutta Piia Ukuraa painaa huoli lukuinnon ja -taidon laskusta. Piia Ukura on opettanut parikymmentä vuotta ja sanoo muutoksen tänä aikana olleen näkyvä.

Ukuran keino saada lapset lukemaan on yksinkertainen: hän ei neuvottele lukuläksyistä vaan komentaa.

Ukura on ollut mukana kehittämässä Salon lukumallia, jossa tavoitteena on, että jokainen oppilas lukisi päivässä puoli tuntia. Pienemmät lukevat osan koulussa ja loput kotona, vanhemmat voivat lukea enemmän kotonaan.

Sitten tulee mutta.
–Se on ihan tutkittu asia, että kodin tuki lukemiselle vähenee selvästi, kun lapsi siirtyy toiselle luokalle. Ajatellaan, että sehän osaa jo lukea. Mutta lapsi tarvitsee tukea lukemiseen koko alakoulun ajan.

Sitten tulee toinen mutta: ekaluokkalainen voi osata teknisesti lukea eli ymmärtää lukujärjestyksen ja kauppalistan, mutta lukutaito on paljon muutakin.

Piia Ukura antaa arkisen esimerkin: sanomalehteä lukevan pitäisi ymmärtää, miten luetaan uutinen, miten kolumni ja sen ehkä satiiriset piirteet, ilmaisut ja viittaukset, miten luetaan mielipidekirjoitus ja miten tilasto.

Piia Ukura muistuttaa, että ilman lukutaitoa ihminen tipahtaa kärryiltä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
–Ja se on uhka demokratian toteutumiselle, Ukura lataa.

Lukutaito on avain myös kirjoitustaitoon.

Koko juttu 24.4. painetussa ja digilehdessä. 

 

Jaa artikkeli: