Skip to main content

Lotta Lausti valittiin vuoden särkisalolaiseksi

Vuoden särkisalolaiseksi valittu Lotta Lausti toivoo, että varsinkin lapsille riittäisi kylillä tekemistä ja kyläkoulu pysyisi Särkisalossa myös tulevaisuudessa.

Vuoden särkisalolaisen valinta on yksi särkisalopäivän kohokohdista. Viime vuonna palkinto myönnettiin Sebastian Westbergille. Tänä vuonna palkinto matkasi Isotalon sukutilalle Lotta Laustin keittiöön. Kyläyhdistyksissä aktiivisena toimijana tunnettu Lausti kertoo, että palkinto on kunnianosoitus kaikelle yhdistystoiminnalle ja vapaaehtoistyölle, vaikka pokaali annettiinkin hänelle.

–Minä en ole ollenkaan sellainen suuri nimi, mitä edelliset vuoden särkisalolaiset ovat olleet, Lausti pohtii.

Lausti kertoo, että särkisalolaisuus on aina ollut suuri osa hänen elämäänsä, joten palkinnon saaminen tuntuu hyvältä. Hän haluaa vaalia paikallisia perinteitä ja edellisten sukupolvien tekemää työtä Särkisalon hyväksi.

–Jokaisen meistä tarvitsee kantaa vastuuta, että meillä on tulevaisuudessakin täällä hyvät lähipalvelut ja aktiivinen kyläyhteisö. Kun pienellä kylällä joku toiminta meinaa loppua, silloin ei auta jäädä harmittelemaan asiaa. Täytyy itse ryhtyä järjestämään asioista tai etsiä joku, joka ottaisi koppia tapahtumien ja palveluiden järjestämisestä.

 

Tämän viikon lehdessä lisää Laustin ajatuksia!

Jaa artikkeli: