Skip to main content

Lohenrenkaassa odotetaan 10 000 ravun saalista

Rapukausi käynnistyi tiistaina ja jatkuu lokakuun loppuunHilkka ja Juha Virkin perheyritys, Lohenrengas Mutaisten kylässä, aloitti ravunpyynnin ja -myynnin tällä viikolla. Lohenrengas on virkistyskalastusalue, jonne voi lupamaksua vastaan jokainen mennä kalastamaan tai ravustamaan. Jos ei halua itse astua veneeseen, syötävää voi ostaa paikanpäältä myös valmiiksi pyydettynä. Alueen kaikkiin kolmeen altaaseen istutettiin rapuja ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten ja kantaa on kasvatettu pari kertaa tuon jälkeen.
– Kyllä se huomataan ravustaessa, että se on runsas, Juha Virkki sanoo.
Lohenrenkaassa kaloja tai rapuja ei syötetä, vaan ne saavat ravintonsa veden luonnollisista kasveista ja eliöistä, kuten toisistaan. Lohenrenkaan rapuja on kehuttu erityisen hyvänmakuisiksi. Yrittäjät arvelevat sen johtuvan vesissä kasvavan osmankäämin sokeripitoisista juurista, joita ravut käyttävät ravinnokseen.

Jaa artikkeli: