
Tällä haavaa vetyputken (sininen) linjaus näyttää tältä. Kuva Gasgrid.
Gasgridin suunnitelmat maan halkaisevasta vetyputkesta eivät saa sympatiaa perniöläisiltä maanomistajilta.
Alustavan linjauksen mukaan Meri-Lapista etelään tuleva putki jakautuisi Salossa Muurlan Kaukolassa toisaalta kohti Inkoota ja toisaalta kohti Hankoa.
Tämä tarkoittaa sitä, että putki kulkisi Perniössä Tuohitusta Sormijärven kautta Lemuun ja siitä Kaukurintielle ja sen tuntumasta putki jakautuisi joko Kosken aseman suuntaan tai Tenholan suuntaan.
–Linjaus on päin helvettiä, paukauttaa Ami Junnila Sormijärventien varrelta.
Hän toteaa, että maaperä on kelvotonta tämäntapaiseen rakentamiseen.
–Se sortuu muutenkin ja jos putki vedetään valtaojan läpi, siinä pilataan samalla iso ala peltoa, Junnila toteaa.
Hän sanoo maiden muutenkin painuvan ja pelkää, että ääritapauksessa putki voi jopa nousta vuosikymmmenien päästä näkyviin.
–Maantiet ovat tällaista varten ja ne on hyvään paikkaan tehty. Niiden varteen tällaista pitäisi rakentaa.
Junnila miettii myös rautatien alituksia, joita Perniön alueelle tulisi ainakin kaksi.
–Rautatietä on jouduttu nytkin paaluttamaan.
Samansuuntaista miettii Mika Örri Lapparlasta.
–Kyllä tämä kolahti. Luulin, että tila on niin kaukana tiestä ettei infran rakentaminen sitä koskisi.
Myös Örriltä jäisi mahdollisen putkilinjan alle salaojitettua peltoa. Hän viittaa niin ikään maaperän liukuherkkyyteen ja riskeihin järeässä kaivamisessa.
–Tekeminen on melkoista runnomista ja siinä tarvitaan muutakin maastoa.
Yksi avoin kysymys on se, mitä putkilinjan kohdalla saisi tehdä: voiko siinä viljellä tai saako sen päälle esimerkiksi istuttaa puita. Myös Örri näkisi putken luontevan paikan teiden tuntumassa. Hän sanoo kuitenkin yrittävänsä suhtautua asiaan maltilla.
Kosken kartanon Fredrik von Limburg Stirum kuuluu myös kriitikoiden joukkoon. Kartanon maista mahdollinen linja veisi kilometrejä, pellon sijaan metsääkin.
–Maisemallisesti ja luonnon kannalta se olisi iso hävitys. Meillä on tehty paljon töitä näiden asioiden eteen. Metsiä pitäisi tämän takia kaataa se kyllä tuntuu erittäin epämiellyttävältä ajatukselta.
Kartanolla on tehty työtä muun muassa perinnebiotooppien säilymiseksi ja tilan metsiä on suojeltu.
–Luonto tästä Pohjaan on aivan ainutlaatuista ja senkin luulisi painavan. Meidän alueillemme on jo tehty isoja infrahankkeita kuten rautatien oikaisu ja sitäkin on levennetty, von Limburg Stirum muistuttaa.
Mika Örri kertoo ”keltatakkisten” näkyneen pellolla tiistaina. Haastatelluista kaikki von Limburg Stirumia lukuunottamatta aikovat ottaa tiistaina osaa Gasgridin maanomistajille järjestämään tilaisuuteen, samoin puhelimitse tavoitettu Paarskylän kartanon Kyösti Kaarlonen, jonka maista putkilinja viistäisi vain pienen alueen.
Hanke on vasta alkuvaiheessaan, investointipäätöstä saati lupahakemuksia ei vielä ole tehty. Gasgridin viestinnästä vastaava Helena Vartainen korostaa, että esimerkiksi medialle toimitettu kartta on vielä suurpiirteinen suunnitelma ja linjauksia tarkastellaan esimerkiksi tiistain tilaisuuden palautteen perusteella.







