Skip to main content

Limsapullosta pakastealtaassa voi koitua kaupalle iso lasku

Tällä kerralla kaikki kunnossa: Jukka-Pekka Koskinen tarkistaa, että jäätelöaltaassa ei ole muuta kuin jäätelöä.

Perniön K-Supermarketin kauppias Jukka-Pekka Koskinen näyttää puhelimestaan kuvaa. Siinä pakastinaltaaseen laitettu limsatölkki on jäätyessään paukahtanut halki ja sotkenut tahmaan niin pakastimen kuin siellä olleet jäätelötkin.

Kauppiaat, Koskinen ja hänen puolisonsa Anette Holappa julkaisivat kaupan Facebook-sivulla päivityksen, missä kantoivat huolta lasten ja nuorten tekemisistä kaupassa.
Ilkivalta on yksi asia, josta kauppiaat toivovat kotona puhuttavan nuorten kanssa vaikka toisenkin kerran. Välillä esimerkiksi pakastimesta löytyy sinne kuulumatonta tavaraa, välillä pakasteita on viety huoneenlämpöisille hyllyille sulamaan.

Koskinen muistuttaa, että esimerkiksi pakastimeen hajoava limsapullo voi tuottaa isot tappiot kaupalle; elintarvikkeita päätyy hävikkiin ja väärään paikkaan valuva neste voi aiheuttaa myös kalliin laitevian, huoltajan käynnin ja tarpeen varalaitteelle.

Toinen iso huoli ovat näpistykset.
–Joka vuosi niitä on, mutta nyt ilmiö tuntuu taas elävöityneen, Koskinen toteaa.

Ennen muuta kauppiaita askarruttaa se, että kouluikäisten repuissa voi ohi kassan mennä myös alkoholijuomia, joskus useita tölkkejä kerrallaan.

Perniön S-Marketin marketpäällikkö Anssi Lahti toteaa, että näpistely ei ole tuntematon pulma myymälässä.
–Valitettavasti satunnaisesti listalla on myös alkoholia, Lahti toteaa.
Hän sanoo, että asia on vakava ja tärkeä otettavaksi puheenaiheeksi.
S-Marketin käytäntönä on, että jokaisesta näpistyksestä tehdään myös rikosilmoitus poliisille ja tieto menee myös vanhemmille.

Ilkivalta eli esimerkiksi tuotteiden vieminen väärään lämpötilaan tunnetaan sekin ilmiönä.
–Se on ihan turhaa hävikkiä ja pahimmillaan lasku on iso, Lahti toteaa.

Jaa artikkeli: