Skip to main content

Liikaa miettivä ampuu penkin alle

Saurun koulua käyvä Helmi Pietinalho sanoo, että ampuminen on hänen ja isän yhteinen harrastus.Kymmenvuotias perniöläinen Helmi Pietinalho ei liikoja jännitä, vaikka voisi luulla.
Nuori ampuja oli mukana Salon Seudun Ampujien SM-kultajoukkueessa aiemmin maaliskuussa ja runsaan viikon kuluttua edessä on seuraava iso haaste:  ilmakiväärin SM-kilpailut Tampereella.  

Nyt kyseessä on yksilökilpailu, jossa Helmi kisaa aikuisten sarjassa, mutta ottaa asian rauhallisesti.
 –Ei siitä saa ottaa mitään paineita.  Olen vasta kymmenen enkä hae menestystä vaan kokemusta, puntaroi Helmi.
–Jos ampuu hyvin, se on hyvä, mutta jos miettii että nyt teen enkat niin sitten suoritus menee varmasti penkin alle.  Aikuisten kisoissa en ehkä voita ketään, mutta samanikäisten sarjassa voisi miettiä, että ainakin sen ja sen haluaisin voittaa ja siitä tulisi paineita.

Ilmakivääri on Helmin ykköslaji ja Tampereella ammutaan 10 m etäisyydeltä.  Osallistumisen ehtona on vähintään II-tason kilpailutuomarin tutkinto suoritettuna, ja tämän kurssin ja tuomarikokeen Helmi suoritti tammikuussa. 
–Uskon, että hän on nuorin tai ainakin nuorimpia Suomessa hyväksyttyjä kilpailutuomareita, sanoo valmentajaisä Heikki Pietinalho.

Helmin ikäiselle oikea sarja olisi 12VT, mutta hän aikoo ottaa esimerkiksi huhtikuun lopun Kultahippu-finaaleihin osaa 14-vuotiaiden sarjassa. Kultahippu on enintään 14-vuotiaiden ampujien kauden päätapahtuma, joka järjestetään Salohallissa.  Nuorempien sarjassa olisi sallittua esimerkiksi  vastapainotuen käyttäminen, mutta Helmi luopui tästä varusteesta  suosiolla.
–Siitä tuntui olevan enemmän haittaa kuin hyötyä kun se killui ja heilutti asetta, Helmi kuvailee.

 Ykkösasiaa ampumaharrastuksessa ei tarvitse kauaa miettiä: hyvät tulokset ovat tärkeää, samoin kaverit. Yön yli kestävät kisamatkat ovat harrastuksen suola.

Koko juttu painetussa lehdessä. 

Jaa artikkeli: