Skip to main content

Leikkaukset saivat lukiolaiset liikkeelle myös Perniössä

Lukiolaiset halki maan kertoivat torstaina mielipiteensä uudistuksista – niin myös Perniössä. Kuva Jarmo Markkanen.

 

Suomen lukiolaisten liitto järjesti torstaina ulosmarssin, joka näkyi myös Perniössä.  Lukiolaisten sankat joukot paikkakunnan kokoon katsomatta marssivat ulos vastalauseena hallituksen esityksille. Ulosmarssiin osallistui jopa 40 000 lukiolaista.

Hallitus on linjannut muun muassa, että  maksuttomat oppimateriaalit,  ylioppilaskokeet sekä koulumatkatuki loppuvat sen vuoden lopussa, jolloin opiskelija täyttää 18.

Liikenteessä olivat nekin, joita asia ei suoraan koske.

–Mukana oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joita tämä koskee jo syksyllä 2025, muistuttaa Perniön lukion oppilaskuntaan kuuluva Otso Rokka.

Hän toteaa, että opinnot voivat venyä yli 18 ikävuoden esimerkiksi terveyssyistä tai vaihto-oppilasvuoden takia.

Kysymys on periaatteellinen ja taloudellinen:  Rokka huomauttaa, että maksettavaa alkaa kertyä, jos pitää hankkia oppikirjojen lisäksi kertausmateriaaliakin.
–Sähköisten kirjojen lisenssejä voi saada edullisesti, mutta painetut kirjat ovat käytännöllisempiä, hän toteaa.

Kirjoituksille tulee hintaa noin 200 euroa, jos kirjoitettavana on viisi ainetta.

Perniön lukiosta ulosmarssiin osallistui yli 20 oppilasta.  Otso Rokka toteaa, että lukiolaisten liitto toi asiaa aktiivisesti esille etukäteen ja päätös osallistumisesta tehtiin.  Toisaalta uudistukset myös jakavat mielipiteitä myös Perniössä.

 

Jaa artikkeli: