Viikon puheenaiheen Salossa ei pitäisi yllättää ketään.
Kaupungin kulukuurin pohjaksi laaditut esitykset siitä, mistä voitaisiin säästää, ovat olleet arjen puheenaiheista kärkipäässä.
Hyvä niin, tällä vuosituhannella tämän luokan asioista pitää voida kertoa ja keskustella ennen kuin päätökset on nuijittu kiinni.
Esityksiä on tietysti kritisoitu kovasti. Esimerkiksi verkkokeskusteluissa ja uutiskommenteissa on puhuttu tulipalojen sammuttamisesta ja lillukanvarsiin kompastelusta.
Totta onkin, että osa esityksistä muistuttaa tilannetta jossa keulasta vuotavalla veneellä soudetaan niin pitkään kuin mahdollista siirtämällä painoa takatuhdolle puuttumatta ollenkaan itse reikään.
Kvartaalitaloudessa eläminen sopii yritykselle huonosti ja kaupungille vielä huonommin. Mitään ei tapahdu niin äkkiä, etteikö tässä ehdittäisi suunnitella asioita sen mukaan, mikä on tilanne muutaman vuoden päästä.
Tasapainoa haetaan, mutta jos kirittävänä on kymmenien miljoonien vaje, se ei juustohöylää käyttämällä löydy. Julkisesti on Salon tapauksessa puhuttu verraten vähän esimerkiksi henkilöstörakenteesta ja sen kalleudesta.
Henkilökuntaa, kaupungin tärkeintä voimavaraa, ei tietysti saisi sanoa menokohteeksi, mutta totta on että irtisanomissuojan ja palkkojen harmonisoinnin ansiosta henkilöstö on iso ja hintava ylläpidettävä. Nyt puheena olevat säästöesitykset ovatkin tietysti vasta esimakua, todellisen väännön voi arvata syttyvän siinä kohdassa kun henkilöstön vähennyksistä voidaan alkaa luvan kanssa puhua.
Sivullista häiritsee parhaillaan olevassa keskustelussa eniten tietty peruuttamattomuus. Jos ja kun se parempi aika tulee, yhtä ainoaa lakkautettua päiväkeskusta, iltapäiväkerhoa tai uimarantaa ei perusteta uudestaan tai ainakin siihen on sellainen kynnys että siihen kompastutaan ihan kuin niihin lillukoihinkin.
Poliittisilta päättäjiltä ei kaivattaisi montaa sellaista puheenvuoroa, jossa todetaan, että nyt tarvitsemme päätöksiä. Sen toistelun sijaan pitää uskaltaa esittää ja olla eri mieltä – miksei jopa oman ryhmän kanssa. Asia ei voi olla niinkään, että virkamies esittää ja päättäjä vain hyväksyy tai hylkää mutta ei esitä mitään tilalle. Sillä tavoin jää moni hyvä vaihtoehto ääneen lausumatta.
