Skip to main content

Lehtien on voitava kulkea

Kotimaan kuuma aihe on Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n lakko. Se näkyy myös eteläisessä Salossa. Kirjeposti ja lehtiä jää jakamatta, mutta varhaisjakelu toimii normaalisti ja esimerkiksi valtaosa Perniönseudun Lehdistä saapuu tilaajille tavalliseen tapaan. 
Yli sata paikallislehteä avasi lakon vuoksi verkkosivunsa ilmaiseksi luettavaksi. Kävijämäärissä digilehtiin tuli todellinen piikki ja digilehtiä myös kysyttiin. Toimituksissa muuallakin kuin Perniössä tämä ilahdutti: tärkeintä on saada paikallislehti eteen, vaikka ruudulla. 

Yhtä kaikki lakko tekee hallaa monelle toimijalle.  Toivoa sopii, että kitkerä palaute ei kohdistu postinjakajiin, jotka ainakin eteläisessä Salossa tekevät työtään ykkösluokan asenteella. Selvää lienee, että lakko nostaa verenpainetta esimerkiksi niissä yrityksissä, joille tulee pelkästään laskutukseen viikkojen tauko.

Digitalisaatiosta puhutaan, mutta lakko osoittaa, että luotettavalle fyysisen postin kululle on yhä kiistaton tarpeensa.  Säännöllisyyteen otti kantaa muun muassa liikenne- ja viestintävirasto Traficom, joka jyrähti Turun saariston postinkulun puolesta. Bisnekseksi vähenevän postin ei tarvitse julkisen palvelun velvoitetta hoitavalle Postille olla, lähetysten on kuljettava eikä työehtosopimuksilla shoppailu ole hyväksyttävää. 

Lehdille Posti on jakelukanavana tärkeä ellei joskus jopa ainoa, mutta hintaa ei mukisematta niellä. Eri puolilta Suomea koottu delegaatio vieraili kunta-ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron pakeilla viime viikolla. Delegaatio vaati, että hinnat olisivat vuoden 2016 tasolla ja että mietintään otetaan toimenpiteet, joilla sanomalehtien jakelutoiminta eriytetään omaksi, ei voittoa tuottavaksi yksiköksi. Moni Postin jakelussa oleva pieni lehti on todellisissa ongelmissa jakelukulujen kanssa, kun lasku vie jopa kolmanneksen liikevaihdosta.

Ministeri vastasi tiedotteella, jossa totesi, että sanomalehtien asemaa jakelussa on painotettava. Asiaa linjataan valtiosihteerityöryhmässä, toivottavasti lehtien toivomaan suuntaan.  Paperilehti on edelleen käyttöliittymänä monelle ykkönen. Jakelukulut eivät saa aiheuttaa lehtikuolemia ja tätä kautta uutiskartalle mustia aukkoja.

Jaa artikkeli: