Skip to main content

Lehti päättää, mitä lehdessä on

Paikallislehtikentällä loppusyksyn aiheeksi on noussut se, miten lehtiin yritetään vaikuttaa ja uutisointia ohjailla.

Pohjanmaalla ilmestyvän Kalajokiseudun päätoimittaja kertoi Suomen Lehdistön haastattelussa painostusyrityksistä ja siitä, miten oli taakan alla uupunut. Tämän jälkeen esiin nousi se, että Urjalassa kaupungin johto on pyrkinyt vaikuttamaan lehden tekemisiin. Viime viikolla muun muassa Kangasalan Sanomien pääkirjoitus muistutti, että kukaan ulkopuolinen ei saa päättää sitä, mitä ja miten lehdessä tai muussa mediassa kirjoitetaan.

Lehtiä tehdään samojen periaatteiden mukaan, olipa tilaajia 4000 tai 400 000. Jo journalistin ohjeetkin velvoittavat siihen, että päätösvaltaa ei koskaan luovuteta toimituksen ulkopuolelle.

Painostuksen keinot ovat varmasti koko lailla samat, tapahtuupa tätä Pohjanmaalla, Pirkanmaalla tai Varsinais-Suomessa. Uhataan ilmoitusten poisvetämisellä, jos jokin juttu ei miellytä tai vähintään toivotaan myönteisen sävyisiä juttuja.

Toive on omalla tavallaan ymmärrettävä ja lehden tehtävä on kertoa myös hyvistä uutisista, mutta se ei ole lehden ainoa tehtävä. Paikallislehti on paikkakuntansa lehti, mutta ei kunnan tai kaupungin mainoslehti. Epäkohdat on nostettava esiin ja jos nostettavaa ei ole, hyvä niin.

Tähän työhön tarvitaan tietysti lukijoitakin: jokaista jutun juurta eivät pienet toimitukset aina ehdi itse huomata ja lukijoilta tulevat uutisvihjeet ovat monesti kullanarvoisia, joskin toisinaan käy niinkin, että lupaavalta vaikuttanut vihje pienen selvittelyn jälkeen osoittautuu ankaksi.
Joskus taas esiin noussut epäkohta tai ongelma uutisen myötä korjautuu.

Olennaista on, että asioista myös uutisoidaan jo niiden ollessa vireillä tai valmistelussa: lukijan on tiedettävä, mitä ympärillä on vasta tapahtumassa. Toive siitä, että asioista kirjoitetaan vasta niiden valmistuttua, tuoksahtaa menneeltä ajalta.

 

Jaa artikkeli: