Skip to main content

Lehmijärven risteys saamassa levennyksen ensiavuksi

Lehmijärventien ja kantatien 52 risteykseen kaavaillaan ensiavuksi tien leventämistä ajoradan länsipuolelle. Kantatie 52:n ongelmaristeyksiin tutustui viime viikolla Tiehallinnon aluevastaava Markus Salminen (kesk). Paikkoja esittelivät kaupunginhalliituksen Elina Suonio-Peltosalo (vasemmalla), eläkeliton Eero Patrakka, kyläyhdistyksen Kari Sainio ja oikealla Lehmijärventien  tiekunnan Olli-Pekka Laakso.

Tiehallinnon aluevastaava Markus Salminen oli  viime viikolla kutsuttu tutustumaan onnettomuusalttiiseen paikkaan.
Katselmuksen jälkeen Salminen lupasi tuoreeltaan pyytää Destialta tarjouksen siitä,  millä hinnalla  tietä ja risteysaluetta voisi hieman laajentaa Lehmijärventien suuntaan.
–  Toisella puolella ollaan lähellä radan suoja-aluetta.  Sille ei mennä, ja siitä asiasta ratahallintokeskus ei edes neuvottele, tiesi Salminen.
– Jos rahasta ei tarvitsisi välittää, siirrettäisiin koko tie vähän uuteen paikkaan.

Risteyksessä sattuu toistuvasti läheltäpiti-tilanteita ja säännöllisesti myös onnettomuuksia. 
Yksi  altistava tekijä on kantatieltä Lehmijärven suuntaan  kääntyvien ja sieltä pois tulevien autojen suuri määrä. 
–  Tien varrella on mökkejä, lomakeskuksen liikenne ja kesällä vielä kaupungin uimarannalle menevä liikenne, muistuttaa eläkeliiton talouspäällikkö, lomakeskuksessa työskentelevä Eero Patrakka.
Välillä syntyy pattitilanne. Patrakka ottaa esimerkiksi tilanteen, jossa linja-auto on kääntymässä Lehmijärventielle oikealle. Jos samaan aikaan on henkilöauto tullut risteykseen odottamaan pääsyä kantatielle, linjuri ei mahdu kääntymään sivutielle.  
Tiekunnan puheenjohtaja Olli-Pekka Laakso esitti yhdeksi toimenpiteeksi kauemmas päätiestä tulevaa pysäytysviivaa, joka tarvitsisi rinnalleen stop-merkin. 

Alava paikka on myös paikalliselle jäätymiselle herkkä .

Toisena ongelmapaikkana tutkittiin perjantaina Yliskyläntien risteystä.   Risteystä  säännöllisesti käyttävä Jussi Larke harmitteli  kehnoa näkyväisyyttä, joka hankaloittaa muun muassa kantatien yli pysäkille kulkevien koululaisten menoa.  

Jaa artikkeli: