
Aurinkovoimaloita on kaavailtu Särkisalon Finnarille metsä- ja peltomaisemiin.
Särkisalon Finnarille kaavailtu aurinkovoimala-alue saattaa ottaa askeleen eteenpäin Salon elinvoimajaoston seuraavassa kokouksessa.
Lautakunta käsittelee hankkeelle myönnettävää suunnittelutarveratkaisua ja päätösesityksenä on, että tämä myönnettäisiin.
Rakennustöiden alkua tämä ei vielä tarkoita, sillä voimaloille on haettava myös rakennuslupaa.
Lisäksi päätösesityksessä todetaan, että Ely-keskukselta on pyydettävä lausunto siitä, tarvitseeko hanke myös vesilain mukaisen luvan. Sen puolestaan myöntäisi aluehallintovirasto.
Hanke tuli vireille viime vuoden lokakuussa.
Alkujaan hankealue oli lähes 90 hehtaarin suuruinen. Lausuntokierroksen ja huomautusten vuoksi pinta-ala pieneni noin 60 hehtaariin.
Muistutuksissa kannettiin huolta muun muassa voimaloiden vaikutuksista luontoon ja kulttuuriympäristöön sekä maisemaan: erityisesti nostettiin esiin Aisbölen kantatilan läheisyyteen suunnitellut paneelikentät, joista osa olisi näkynyt merellekin. Tämä on yksi hankkeesta poistetuista paneelialueista.
Yksi muistutuksista totesi, että kaupungin tulisi yksittäisten hankkeiden käsittelyn sijaan aloittaa kaavoitus, jolla määritellään Särkisalon alueelle kehittämisperiaatteet.
Hanketoimija Helios Nordic Energy on teettänyt alueelta muun muassa luonto- ja maisemaselvityksen ja arkeologisen inventoinnin.
Lautakunnan listalla todetaan, että jatkosuunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa siihen, että tuotantoalueiden ja asuinrakennusten väliin jää riittävä suojavöhyke.







