Perniössä toimivien Alholan hoivakodin ja Alppilan hoivakodin kohtalo on näillä näkymin viimeistä kertaa päätöksenteossa keskiviikkona. Molemmat yksiköt ovat ikääntyneiden palveluiden lautakunnan listalla ja esityksenä on, että lautakunta päättäisi palveluverkkosuunnitelman mukaisesti lakkauttaa yksiköt, kunhan uudiskohde on valmistunut. Ikääntyneiden palveluiden yhteistyötoimikunta käsittelee asiaa tiistaina, mutta varsinaiset päätökset toimipaikoista tekee lautakunta.
Asia ei ole esillä ensimmäistä kertaa: aluehallitus hyväksyi jo viime syksynä palveluverkkosuunnitelman ja sen osana pitkäaikaisten laitospalvelujen toiminnan. Lautakunta päätti lokakuussa 2024, että tämä suunnitelma huomioidaan kun toimipaikoista päätetään.
Tarkoituksena on siirtää molemmista Perniön yksiköistä Saloon Campuskoti Merihelmeen sekä asukkaat että henkilökunta. Asukkaita ja heidän omaisiaan on tiedotettu asiasta ja muuton käytännön asioista sovitaan lähempänä muuttoa. Merihelmen on määrä olla valmiina ensi vuonna. Henkilökuntaa siirtyy yhteensä noin 40.
Molemmista yksiköistä todetaan esityslistalla, että niiden tilat eivät sovellu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen eivätkä ole sellaiseen remontoitavissa. Lisäksi molemmissa on havaittu sisäilmaongelmia.







