Skip to main content

Lautakunnalle esitetään, että kaupunki ei satsaa Teijon luontokouluun

Teijon alueen kyläyhdistys on ajanut luontokouluhanketta ja kohentanut myös koulun ulkoasua: arkistokuvassa Heli Tuomi maalaa koulun eteistä.

Teijon luontokouluhanke etenee näillä näkymin vielä tänä keväänä niin, että koulusta nimetään virallisesti luontokoulu ja samalla sen nimi muuttuisi Teijon luontokouluksi.

Taustalla on jo useiden vuosien työ;  koulu ja Teijon koulun kyläyhdistys toteuttivat yhdessä vuonna 2016 luontoon liittyvien oppimisympäristöjen kehittämishankkeen ja tämän myötä koulu siirtyi luontopainotteisen opetukseen.  Vuonna 2018 koulu pääsi Luonto- ja ympäristökoulujen liitto LYKEn koejäseneksi ja tänä keväänä koulu aiotaan sertifioida LYKEN toimintakeskukseksi ja parin vuoden kuluessa sille hankittaisiin vielä kehittämiskeskuksen status. Tällöin koulu voisi järjestää esimerkiksi luontokoulupäiviä muillekin Salon kouluille ja ulkopuolisillekin vieraille.

Ensi viikolla kantansa asiaan lausuu Salon opetuslautakunta.  Sivistyspalveluiden johtaja Pia Setälän päätösesitys tarjoaa hankkeelle vain lämmintä kättä;  esityksessä todetaan, että Teijon alueen kyläyhdistys voi edelleen olla kehittämässä koulun toimintakulttuuria yhdessä henkilökunnan kanssa ja luontopainotteisen opetuksen kehittäminen on tavoiteltava asia, mutta sivistyspalvelut eivät varaa luontokouluun henkilö- tai muita resursseja.

Lautakunta on koolla ensi tiistaina

Jaa artikkeli: