Skip to main content

Latokartanonkosken myllynraunio ja rantamaita valtiolle

Latokartanonkosken rannalla sijaitseva myllyraunio on nyt valtion omaisuutta.Latokartanonkosken lähialueesta siirtyy valtion omistukseen alueita kosken alajuoksulta. Varsinainen koskialue ja sitä ympäröivät maa-alueet siirtyivät Fiskars-yhtiöltä valtiolle jo aiemmin, nyt valtiolle päätyy myös valtaosa niemestä, jonka ympäri Kiskonjoki tekee kierroksen kosken alapuolella. Vain niemellä sijaitseva Rotholman talo piha-alueineen jää yhä seurakunnan omistukseen.

Alueen luovuttaa valtiolle Näsen kartano. Samalla kertaa niemen kanssa valtiolle siirtyy aivan kosken kupeella sijaitseva myllynraunio.
 –Kynnyskysymys oli raunio. Siihen liittyy se vastuu. Jos sinne joku kiipeää ja saa kiven päähänsä, kenen on vastuu, puntaroi Näsen Urban Silén. 

Silén sanoo olevansa ratkaisusta hyvillään. 
–Nyt koko alue on yksissä käsissä ja sitä voi omistaja kehittää kuten parhaaksi näkee, Silén sanoo.  

Valtion eli jatkossa Metsähallituksen luontopalveluiden puolella suunnitelmissa on vielä paljon auki. Selvää kuitenkin on, että alue halutaan pitää jatkossakin retkeilijöille avoimena kohteena.
–Ajatus on, että teemme siellä katselmuksen keväällä ja otetaan myös Ely-keskus mukaan, toteaa aluepäällikkö Mikael Nordström.

Koskialueen kalastusjärjestelyt ovat siirtyneet Metsähallitukselle maaliskuun alusta lähtien.   Aiemmin kosken vesialue oli vuokralla Riverkeepersillä, joka vastasi myös lupien myynnistä.  Jatkossa kalastuksesta vastaa Metsähallituksen eräpalvelut.   
–Alueesta tulee Metsähallituksen lupakoski.  Arvelen, että sen kanssa jatketaan samoin periaattein kuin Riverkeeperskin on toiminut eli pidetään varsin tiukka vapakiintiö.  Kalastuksen on oltava sellaista, että se ei rasita luonnonkalakantoja, toteaa erikoissuunnittelija Mikko Malin Metsähallituksen eräpalveluista.
–Varmasti kevättulvien mentyä on realistista ajatella, että Latokartanonkoskelle pääsee kalastamaan, Malin uumoilee.

Jaa artikkeli: