Skip to main content

Latokartanonkosken luontopolku rapistui vaaralliseen kuntoon

Latokartanonkosken luontopolku on parhaillaan melkein läpikulkemattomassa kunnossa ja kävelijälle vaarallinen.
Luontopolun poikki on kaatunut paljon puita ja pohjoispenkan kaiteet ja portaat ovat loppu. Tukea kaiteesta ottavan alla koko rakennelma voi kaatua jokeen.

Koski on Perniön suosituimpia nähtävyyksiä ja juuri nyt komeimmillaan.
Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys on puuhaamassa koskelle ensihätään kunnostustalkoita ja -rahoitusta.  Asiaa vie eteenpäin koskityöryhmä.  
–Se on aika vaarallinen, myöntää ryhmän jäsen Sanna Tikander.
Koski vetää kuitenkin koko ajan ihmisiä ihailemaan kuohuja ja kaatuneet puut kierretään mistä ohi päästään.
–Suojeltuun koskiluontoon tulee turhia uusia polkuja, murehtii Tikander.

 Myös Maakuntamuseota ja maanomistajia pitää kuulla ennen korjausten aloittamista.
–Se on pienelle yhdistykselle kova ponnistus, sanoo Tikander.
Talkoisiin yritetään päästä vielä kevään aikana.

Jaa artikkeli: