Skip to main content

Lapsia ja nuoria on suojeltava saalistajilta

. ”Ei voi olla niin, että Suomesta hakee turvaa ja sen jälkeen aiheuttaa itse turvattomuutta”, sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kommentoi osuvasti paljon ahdistusta aiheuttanutta Oulun seksuaalirikosvyyhtiä. 

Tapaus on myös nostanut pintaan paljon aiheellisia kysymyksiä – kuten mitä nyt tehdään?. Tällainen toiminta ei saa päästä leviämään, vaikka valitettavasti en usko Oulun olevan ainut kaupunki, jossa lasten ja nuorten saalistusta on tehty.Seksuaaliset hyväksikäytöt jäävät helposti piiloon häpeän takia. Etenkin lapset ja nuoret päättävät usein salata tapahtuneen lähipiiriltään, koska heitä on uhkailtu tai he eivät muista syistä uskalla kertoa asiasta.

Meidän tulisi puuttua tähän lisäämällä vanhempien ymmärrystä ja tietoisuutta erilaisista sosiaalisen median viestipalveluista, jotta he osaisivat kysyä oikeita kysymyksiä ja valvoa sovellusten turvallista käyttöä.Lisäksi koulun, kodin ja viranomaisten yhteistyötä on lisättävä. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi Ankkuri-toiminnan avulla, jossa poliisista, sosiaalitoimesta, terveydenhoidosta ja nuorisotoimesta koostuvat tiimit yrittävät ratkaista nuoren kokemia ongelmia moniammatillisesti. Lounais-Suomen poliisissa Ankkuri-tiimit toimivat tällä hetkellä Turussa, Salossa, Raumalla ja Porissa.

On sanomattakin selvää, että poliisi ja muut viranomaiset tarvitsevat enemmän resursseja siihen, että he voivat yhdistää tietoja ja huomata ongelmatilanteet mahdollisimman varhain.

Olemme tottuneet ajatukseen Suomesta yhtenä maailman turvallisimmista maista. Oulun järkyttävistä seksuaalirikoksista epäillyt ovat turvapaikanhakijataustaisia. Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että kyse on yksilöistä eikä kollektiivisesta syyllisyydestä. Ihonväri tai kansalaisuus ei tee kenestäkään rikollista. Turvapaikanhakuprosessia tulisi uudistaa niin, että apu kohdistuu todella suojelua tarvitseviin ja siihen oikeutettuihin henkilöihin.Parasta olisi löytää eurooppalainen ratkaisu, joka perustuu EU:n ulkorajoilla sijaitseviin vastaanottokeskuksiin. 

Euroopan tason ratkaisua odotellessa meidän täytyy tehdä toimia myös kansallisella tasolla. Vakaviin rikoksiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta on voitava perua Suomen kansalaisuus. Ylipäänsä kansalaisuuden, karkotusten ja palautusten ehtoja on tarkistettava.Eduskunnassa on myös käsittelyssä parhaillaan rangaistuspolitiikan kiristämispaketti, joka sisältää kiristyksiä alaikäisiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa. Turvallisuus on perustarve, ja meidän on suojeltava etenkin lapsia ja nuoria pahalta.

Janika Takatalo
salolaistaustainen Kokoomus-opiskelijoiden puheenjohtaja 
Varsinais-Suomen maakuntavaltuutettu

Jaa artikkeli: