Skip to main content

Lapiomies kaivoi hautaa auki Teijolla

7.9.202110 syyskuun, 2021Uutiset

Lapiomies kaivoi hautaa Teijon hautausmaalla. Kuvituskuva.

Teijon hautausmaalla on selvitelty eriskummallista ja järkyttävääkin tapahtumasarjaa.

Viime torstaina iltapäivällä hautausmaan ohi kulkenut ulkoilija havaitsi, että yhtä hautaa kaivetaan lapiolla.

Hän oli saanut tekijän keskeyttämään puuhansa.  Tämä oli kuitenkin jatkanut ilmeisesti seuraavana päivänä.  Sama ohikulkija oli osunut jälleen paikalle ja tällä kerralla soittanut poliisit hautausmaalle.
–Tältä ohikulkijalta saatujen tuntomerkkien perusteella poliisille tuli jo käsitys tekijästä, kertoo Salon seurakuntapuutarhuri Markku Johansson.

Hän pitää tapahtumaa järkyttävänä ja ennenkuulumattomana.
–Ehkä jossain päin Suomea tällaista on voinut sattua, mutta omien työvuosieni aikana en ole vastaavaan törmännyt. Tekijä on ilman muuta avun tarpeessa, Johansson sanoo.

Hautapaikalle oli kaivettu arkkuhautauksen kokoinen reikä ja syvimmillään kaivannon pohja oli 160 sentissä. Johansson kuvailee, että toiseen päähän oli maasta muotoiltu kuin portaat.   Hautaan on viimeksi siunattu uurna 2005 eikä kaivaja uurnaan osunut, mitä Johansson pitää lohtuna muuten kolkossa tapahtumassa.

Omaiset kertovat Perniönseudun Lehdelle pitävänsä tapahtumaa yksiselitteisesti hautarauhan rikkomisena.  Erityisen raskaaksi tilanteen tekee se, että sisarusten, joiden isä viimeksi on hautaan siunattu, äiti kuoli aivan vastikään.

Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa hautarauhan rikkomisena.  Teosta epäillään nuorta salolaismiestä.

Hautausmaalla ei ole enää tapahtumaan liittyvää nähtävää;  seurakunta korjasi kaivuun jäljet ja kivikin on nostettu.
Omaiset haluavat välittää kiitoksensa ohikulkijalle, joka oli huomannut asiattoman toiminnan ja puuttunut siihen.

Päivtys 9.9. Lisätty tieto poliisitutkinnasta.

Jaa artikkeli: