Skip to main content

Länsi-Uudeltamaalta löytyi helposti kirjan verran ruokahelmiä

Karhunlaukka, ruotsiksi ramslök. Miedosti valkosipulille maistuva ja tuoksuva kevätkasvi. Se on kirjailija-toimittaja Bitte Westerlundin lempikasvi ja sen hän myös esittelee viime viikolla julkaistussa Smaka på Västnyland -kirjassa.
– Olen koettanut saada sitä leviämään omaan puutarhaani, sillä olen hulluna karhunlaukkaan, paljastaa Westerlund.

Villi- ja lähiruoka on naiselle sydämen asia. Se lienee äidinmaidon peruja, sillä hän on kotoisin Karjaan Meltolasta, karjatilalta.
– En usko, että olisin kiinnostunut näistä asioista, jos minulla ei olisi yhteyttä maaseutuun. Kirjan idea lähti minulta, mutta Slow Food Västnyland perustaja ja puheenjohtaja Diana Lindholm oli myös puskemassa asiaa eteenpäin.

Vapaasti suomennettuna Maista Länsi-Uusimaata -kirja vie lukijan kulinaristiselle matkalle Inkooseen, Raaseporiin ja Hankoon useamman ruokaintoilijan opastamana. Julkaisu ei ole mikään tavallinen keittokirja, vaikka muutaman erikoisen reseptin sisältääkin.
– Keittokirjoja on paljon ja ihmiset katsovat netistä ohjeet. Sen vuoksi nostimme tähän kirjaan vain muutamia erikoisempia reseptejä, jotka liittyvät johonkin tiettyyn paikkaan.

Nälkä kasvaa syödessä. Niin kävi tekijäporukallekin kirjan alkumetreillä. He huomasivat, että alueella toimii paljon erilaisia tuottajia, joiden pariin tekijät olisivat halunneet matkailijat ja kesävieraat opastaa.
– Alue oli ensin laajempi, mutta sitä oli pakko rajata, sillä muuten kirja olisi paisunut valtavaksi. Ideoita ja hyviä kohteita jäi paljon pois, joten jos saamme rahoitusta, niin varmasti teemme myös jatko-osia. Haemme parhaillaan rahoitusta myös suomenkielistä julkaisua varten, sanoo Westerlund.

Koko juttu 29.5.lehdessä.

 

Jaa artikkeli: