Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillisgrillin viikkopurilainen kärvennetään tässä seuraavaksi.
***
Kohtahan eletään sitä aikaa, jolloin muistutellaan oikeista tavoista kesäliikenteessä. Kaahailu ja malttamattomuus ovat rattiraivon tunnusmerkkejä ja joidenkin mukaan sikäli huono ilmiö, että tauti on tarttuvaa sorttia. Kun yksi törttöilee, ärtyvät muutkin ja niin edelleen.

Ei pidä paikkaansa.

Mietitäänpä keskivertoa tilannetta. Jono mataa kohti juhannuksenviettoa jossain Lahden ja Heinolan välillä. Keskinopeus on viiden-kuudenkympin välillä, ja sitten tapahtuu ilmeisin: jollain jonossa pettää hermo ja seurauksena on kuolemaahalveksuva ohitus tuplakeltaisilla ja vähintään satakaksikymmentä lasissa. Ei siinä kanssa-autoilijoissa raivo herää, vaan silmät heillä vilpittömästä toiveikkuudesta kostuvat; olisipa nyt mäennyppylän takana poliisi passissa.

Ja suorastaan hilpeäksi tunnelma muuttuu, jos on myös.
***
Perinnemies Jaakko Kolmonenhan pisti aikoinaan televisiossa kyyn lihoiksi ja grilliin.
Viime viikolla sain kuullakseni, että saman sortin kokeilua on harrastettu viime aikoina ainakin Kemiönsaaren puolella.

Mikäpä siinä; läntisessä Suomessa on totuttu ankeriaaseen ja nahkiaiseenkin, joten muodon ei pitäisi ainakaan ketään pelottaa.
Paljonhan syötävää muutaman kymmenen gramman painoisessa kyyssä ei ole. Toisaalta kun muototoverin, tarjouslenkkimakkaran tuoteselostetta katsoo, niin enemmän lihaa siinä taitaa silti olla.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: