Skip to main content

Lähes kuukauden sademäärä

Kenestä tulee Säärikuningatar vuonna 1963?Maan etelä- ja keskiosat joutuivat tiistaina erittäin voimakkaiden rankkasateiden piiriin. Viimeisen vuorokauden aikana satoi mm. eräillä Lounais-Suomen seuduilla lähes kuukauden normaalin sademäärän.

Maanantaina iltapäivällä alkanut sade jatkui maan etelä- ja lounaisosissa miltei taukoamattomana. Sadealue siirtyi tiistain kuluessa pohjoisemmaksi ja sen pohjoisin kärki ulottui illalla klo 20 aikaan Kemijärvelle.

 

Valtion virkamiesten sivutuloista selvitys

Valtion tilintarkastajien huomiota ovat jälleen saaneet osakseen valtion virkamiesten virkaan kuulumattomat lisätulot, jotka suoritetaan valtion varoista. Asian tutkiminen on annettu valtiontalouden tarkastusvirastolle, joka saa tarpeellisen aineiston kerätyksi valtion yhtiöistä ja toimikunnista syyskuun 15. päivään mennessä. Vastauksia tiedusteluihin on jo saapunut melkoinen joukko, mutta niitä ei ole ehditty vielä käsitellä.

 

Ilmoituksia:

Kaksi reipasta tyttöä saa paikan,

toinen Kirjakaupassa harjoittelijana ja toinen 6 v. pojan seurana.

Läh. Perniön Kirjakauppa, Kirsti Suomela.

 

Luotettava ja lapsista pitävä

päiväapulainen

saa paikan 7 kk. ikäisen tytön hoitajana. Lähemmin asiasta lauantai-iltapäivästä lähtien

opett. Anja Kataja Perniö kk. (Lupajan koulu)

 

Apteekkialalle aikova

naisylioppilas

saa harjoittelijan paikan (tai lääkintöhallituksen hyväksymä oppilas)

Perniön Apteekissa

Puh. Perniö 13.

 

Huutokauppa

Vapaaehtoisella huutokaupalla myydään lauantaina elokuun 24 p:nä alkaen klo 15 Perniössä, Tuohitun kylässä edesmenneen O. Laineen perikunnalle kuuluva irtaimisto, käsittäen huonekaluja, talous- y.m. astioita, kelloja kier. mankeli, kumipyöräkottikärryt ym. käteismaksulla.

 

Tiedot on poimittu 22.8.1963 painetusta lehdestä.

Jaa artikkeli: