Skip to main content

Lämpö sai puhtia kylvötöihin

Maanviljelytyöt saivat vauhtia viime viikolla alkaneesta hellejaksosta. Viikonloppuna traktoreita oli melkein jokaisella pellolla. Osa viljelijöistä on saanut jo kylvötyönsä melkein loppuun, osa on vasta päässyt aloittamaan.

Kylvöt viivästyivät tänä keväänä pitkälle jatkuneen kylmän sään vuoksi. Siitä huolimatta osa on saanut kylvötyönsä jo lähes päätökseen.

– Aika myöhäiseksi meni tänä vuonna aloitus, sillä yleensä olemme päässeet aloittamaan jo huhtikuun puolella. Vehnän kylvö on nyt ihan lopuillaan, juurikas saatiin maahan jo aikaisemmin, kertoi Juhani Ali-Melkkilä maanantaina.

Hänen maillaan juurikasta on noin 20 hehtaaria, vehnää viitisen hehtaaria enemmän.

Viljely oli saatu jo vauhtiin, kun ikävä sadejakso toukokuunalussa alkoi taas haitata töiden etenemistä.

– Nyt ei muuta toivota kuin lämpöä. Se tekee hyvää niin juurikkaalle kuin viljallekin.

Hästön tilan Janne Eriksson tarkasteli puolestaan maanantaina pinaatin ja tillin kasvun edistymistä pelloillaan.

– Tilanne näyttää ihan kohtuulliselta, vaikka poikkeuksellisen kylmää olikin pitkään. Kyllä näillä on mahdollisuus ehtiä juhannusmarkkinoille. Juhannus on meille hyvin tärkeä myyntiaika, arvioi Eriksson.

– Sellaiset 50–70 vuorokautta siinä menee, että ne kasvavat sopivan kokoisiksi.

Pinaatti ja tilli aloittelivat kasvuaan kasvuharson alla, ja siellä ne ovat edelleenkin.

Jaa artikkeli: