Skip to main content

Lähidemokratiaan ei aleta kehitellä Salon mallia

Salossa ei lähdetä kehitellä uutta, omaa mallia jolla lähidemokratia jatkossa hoidettaisiin.

Salon valtuusto hyväksyi tiistaina hallintosäännön, jossa tähän asti alueiden asioita hoitaneita aluetoimikuntia ei enää mainita.

Aloitteen omaa mallia kehittämään perustettavasta työryhmästä teki Eeva Koskinen (vihr) mutta esitys kaatui äänestyksessä.
Kokoomuksen Juha Punta oli sitä mieltä, että toiminta voi hyvin jatkossa olla vapaamuotoisempaakin, esimerkiksi asukasyhdistyspohjalta tapahtuvaa.  
Jaana Shelby (kd) oli Koskisen linjoilla ja sitä mieltä, että aluetoimikunnilla pitäisi olla käytössään aiemmasta poiketen jopa rahaa.
Valtuusto äänesti hallintosääntöön tehdyistä muutosesityksistä 15 kertaa. Se piti itsellään muun muassa vallan päättää koulujen, terveyskeskusten ja ympärivuorokautisten vanhusten hoitopaikkojen lakkauttamisesta.  Asiaa oli esittänyt keskustan Timo Lehti.

Jaa artikkeli: