Skip to main content

Lääkäripulaa, lentopalloa, talokauppoja, aurinkovoimaa ja kädentaitoja

Tästä alkoi Perniön terveysaseman arki Varhan alaisuudessa. Virpi-Liisa Virmajoki-Saarinen otti asiakkaasta verinäytettä vuoden 2023 ensimmäisenä arkipäivänä.

Tammikuun viides päivä 2023. Perniönseudun Lehti kertoo pääuutissivullaan, että Perniön terveysaseman arki Varhassa alkoi kitkatta. Potilaita oli tullut asemalle heti aamusta, heidät oli hoidettu ja siinä se. Juttua tehtäessä elämää hyvinvointialueen alaisuudessa oli takana noin tunti.

Sisäsivulla tuli esiin jo enemmän huolia muutoksen tiimoilta: käytännön asioita muuttui pitkä rivi, samalla huoletti sijaisten saatavuus.
Sittemmin sosiaali- ja terveyspalvelut ja niistä etenkin Perniön terveysasema ovat olleet otsikoissa pitkin vuotta. Lääkäripula on ollut toistuva aihe. ”Terveyspalvelujen periferiaksi jääminen närästää” kuului otsikko kesäkuun 15. päivän lehdessä.

Vuoden lehtiä silmäillessä tuntuu, että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Marine Alutechin Jens Grüber esitteli yrityksen rakentamaa monitoimivenettä lehdessä syksyllä.

Yksi seudun työllistäjistä on viranomaisveneitä Teijolla rakentava Marine Alutech, jonka tilauskirja täyttyi monella kaupalla viime vuonna.
Yrityspuolelta harmin aiheita ovat olleet urheilukauppojen loppu ja toisaalta alaan katsomatta kulujen karkaaminen, minkä tiimoilta äänessä olivat vuoden aikana muun muassa ravintoloitsijat. Lehden some-tilien tykätyin juttu kautta aikain kertoi kebab-yrittäjä Rizah Veselin saamasta palkinnosta.

Elina Varjomäki ja Mikko Hintsala ostivat Perniön vanhan pappilan syksyllä.

Rakennuskauppoja on tehty niitäkin: luettuja juttuja olivat muun muassa kertomus Tuulhatun koulun uusista omistajista ja Särkelän lomakeskuksen uusista tuulista ja loppuvuodesta kiinnosti lukijoita myös se, mitä tapahtuu Perniön vanhassa pappilassa.

Urheilusivujen kestomenestyjä on ollut Sisun naisten lentopallojoukkue,  mielipidepalstan kestoaihe Melassuolle kaavailtu aurinkovoimala.

Kuntoportaat ovat ajan ilmiö. Perniön Sisun lentopalloilijat koeponnistivat viime keväänä Perniön uudet portaat.

 

Koko juttu 4.1. painetussa ja digilehdessä!

Jaa artikkeli: