Skip to main content

Kynnykseen kompastuminen

Piip-juoksu, cooperin testi, kuntopiiri ja pesis-pelit. Niistä oli ainakin meidän peruskoulumme liikuntatunnit tehty. Tai ainakin ne niistä jäivät päälimmäisenä mieleen. Toisille luettelon lukeminen tuo mieleen hyviä muistoja, osalle myös niitä huonompia.

Liikuntasuhteen muotoutumiseen vaikuttavat kokemukset edellä mainituista lajeista, koululiikunnasta ja kentän laidalla saadusta tuesta.
Yhdelle into liikkua lähti noista hetkistä, toiselle se saattoi kariutua vuosiksi. Karille ajautunutta liikuntalaivaa voi olla vaikea kääntää ilman apua. Siksi tarvitaan pelastusköyttä, jossa lukee kirkkaalla tekstillä ”matalan kynnyksen liikuntamahdollisuus”.

Matala kynnys koostuu tuesta, suorituspaineettomuudesta, maksuttomuudesta ja avoimesta ilmapiiristä. Tärkeintä on liikkumisen ilo eikä se paljonko penkistä nousee.

Tampereella maksuttomia nuorten liikuntapalveluita voi käyttää aina 29-vuotiaaksi asti. Tarjolla oli viime kaudella esimerkiksi ohjattuja ja itsenäisiä kuntosalivuoroja, potkunyrkkeilyä, uintia ja joogaa.
Muutama kuntosaliryhmä toimi myös sateenkaarevan teeman alla eli siellä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret pääsivät harjoittelemaan kuntosalitreenaamista turvallisessa tilassa.

Myös Salon alueella tarjotaan nuorten liikuntaa. Ikähaarukka on tosin paljon pienempi kuin Tampereella, sillä täällä esimerkiksi maksutonta Lataa liikettä! -liikuntaa pääsevät harrastamaan 13–19-vuotiaat.
Periaate on ikärajasta huolimatta sama kuin Tampereella, sillä tarkoituksena on liikkua suorituspaineettomasti ja matalalla kynnyksellä. Perniössä on tulevalla kaudella Lataa liikettä! -palveluna kuntosali torstaisin, muu ohjelma järjestetään Salossa.

Kaupungin liikuntapalveluilta kerrotaan, että Lataa Liikettä! -toiminta pyrkii kannustamaan yläkouluun siirtyviä nuoria jatkamaan liikkumista tai innostaa sen aloittamiseen.

Perniössä on aktiivisia urheiluseuroja, joiden vaikutuspiiriin päädytään jo hyvin nuorena. Mutta kuinka käy heille, jotka eivät syystä tai toisesta löydä itseään hallilta koulun jälkeen? Tai heille, joille koululiikunta jätti arvet, eikä liikunta siksi tunnu omalta jutulta?

Juuri noiden kahden kysymyksen vuoksi on tärkeää, että on tarjolla matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia myös niille ihmisille, jotka haluaisivat löytää liikunnan ilon nuoruusvuosien jälkeen.

Jos mahdollisuus siihen loppuu 19 vuotta täytettyä, voi monelta jäädä oma harrastus löytämättä ja monta endorfiini-, dopamiini- ja serotoniiniryöppyä kokematta.

Salossa kansalaisopisto tarjoaa opiskelijahintaista ohjattua saliliikuntaa, johon yli 19-vuotiaatkin voivat osallistua. Sen lisäksi liikuntapalveluilla on höntsäpalloryhmiä, joiden kausimaksu on alhainen. Opiskelijat saavat alennusta myös uimahallin vuosikorteista.

Huonot aikaisemmat kokemukset, heikko motivaatio ja harrastamisen hinta voivat rakentaa kynnyksestä korkean. Ja vaikka varaa olisi, ei houkuttele maksaa aiheesta, joka ei tunnu lähtökohtaisestikaan mukavalta.

Usein liikuntaharrastuksen aloittaminen ja ylläpitäminen vaatii ohjausta ja tukea. Näitä kumpaakin saa ohjatusta liikunnasta, jonne on mahdollisimman matala kynnys osallistua.

Halu osallistua lähtee lopulta itsestä, eikä pakottaminen tai liikkumattomuudesta solvaaminen ole tässäkään tilanteessa ratkaisu.
Valmentajalla tai liikunnan opettajalla on valtava vaikutus siihen, minkälaiseksi liikuntasuhde muodostuu. Sensitiivisyyttä, empatiaa ja turvallista tilaa tarvitaan jokaiseen liikuntatilaan myös sateenkaariryhmien ulkopuolelle.

Rooli on myös tietysti kanssaliikkujilla, jotka osaltaan määrittävät liikuntapaikan tunnelmaa. Tampereella stadionin kuntosalin ovessa lukee, että tunnussana salille pääsemiseen on moro. Eli jokaista täytyy vähintäänkin tervehtiä.

Kehorauha, turvallisuus yrittää ja epäonnistua sekä lämmin huumori. Niistä on ohjatun liikunnan kulmakivet tehty. Ja noille kiville ei yksikään laiva aja karille.

 

Liinu Nieminen

Kirjoittaja on toimittaja, joka aikoo tänä kesänä kokeilla kuntoportaita ensimmäistä kertaa.

Jaa artikkeli: