Susiperhe koolla, Ruuperina Eeli Hämäläinen, Isona pahana sutena Mauno Haukila ja Susi-mammana Margarita Skladnova.
Kuva Hannele Kivikoski.
Tämä lätti on yksi läävä, ilmoittaa Stella Olsbon ilmoittama pieni porsas Porsu vanhemmille sisaruksilleen – nämä kun eivät heilauta sorkkaansakaan kotitöiden eteen.
Notkea sanailu on Kirakan kesäteatterissa keskiviikkona ensi-iltaan tulleen Iso paha susi – näytelmän parempaa antia.
Aikuinen katsoja jää jopa miettimään, tuntevatko nuoremmat katsojat ollenkaan kaikkia käytettyjä sanoja tai ilmaisuja; kieli on rikasta ja kekseliästä ja sitä riittää.
Katja Krohnin käsikirjoittamaa näytelmää on esitetty eri puolilla Suomea ja se on palkittu Vuoden näytelmänä 2003. Kirakassa esitys toteutetaan pitkälti nuorten näyttelijöiden voimin.
Lähtökohta on vanha tuttu: iso paha susi on nälkäinen, samoin metsän kaksi muuta petoa, kettu ja karhu. Itse asiassa susi on näytelmän alussa ahneuksissaan tainnut syödä jopa puolisonsa ja kiikarissa sudella seuraavaksi ateriaksi ovat niin kukko, kilit kuin possutkin.
Tämän jälkeen asiat ovatkin vähemmän totutusti: sudenpentu Ruuperi on luonteeltaan kaikkea muuta kuin petomainen ja tuleekin samaa koulua käyvien possujen kiusaamaksi. Punahilkka taas on Ruuperin koulukaveri ja pojan mielessä ihan muussa kuin syöntimielessä.
Parituntinen näytelmä on koko lailla kaheli paketti: susi syö milloin kenetkin ja yhtä monta kertaa pedon maha ratkotaan aukikin; eläimet jallittavat toinen toistaan ja lopussa saman tekevät Punahilkka ja mummo – joka sitten vetää sutta kuonoon hidastetussa tappelukohtauksessa. Mortal Kombatia pelanneet oivaltavat viittauksen.
Matkalle mahtuu monenmoista: aikuiset tietävät tasan, mihin viitataan, kun Benny Hill shown takaa-ajomusiikki lähtee soimaan ja susi jahtaa possuja. Seassa on takavuosien kreisikomedioidenkin tapaisia vitsejä: totta kai jahti voi keskeytyä hetkeksi jonkun pikkuasian takia vain jatkuakseen pian.
Valitettavasti mukana on muutama vanhanaikainen piirre. Eniten käyvät korvaan läskivitsit, jotka eivät ole tätä päivää. Ensimmäinen kuullaan heti alussa, kun susi ja kettu joutuvat auttamaan karhua ylös kaivosta harmittelevat kaverinsa elopainoa. Kohta käytetään samaa sanaa toisenkin kerran. Nämä olisi sietänyt siivota pois. Sitäkin katsoja jää miettimään, miksi ilkeästi sudenpentua kiusaava typerä possuporukka ei saa kuulla kunniaansa eikä paha saa palkkaansa oikein muutenkaan. Onko 25 vuotta vanha teksti vanhentunut näin?
Sääli, jos on – nimittäin näyttelijät Kirakassa ovat mainioita. Näytelmän tekee lähes koko ajan esillä sutena oleva Mauno Haukila, joka vetää osansa sata lasissa: hän on ilmeikäs, notkea ja oikealla tavalla reteä. Timo Mäkipää karhuna ja Elvis Mäkikokko kettuna tekevät notkeat roolityöt. Erityisen sympaattisena mieleen jää savoa huastava kiliperhe, äiteenä Sirpa Ali-Melkkilä ja kuorossa vastailevina kileinä Edla Hämäläinen, Frida Reiman, Isla Lehmuskoski ja Stella Olsbo. Mukana on monta Kirakasta aiemmilta vuosilta tuttua näyttelijää ja yksi heistä on Alisa Kärkkäinen Punahilkkana. Kärkkäinen osaa asiansa.
Joskus Kirakassa on laulettu itse, nyt laulut tulivat nauhalta.
Lieneekö ensi-illan jännitys vaikuttanut: loppukiitoksissa apulaisohjaaja ja puvustaja Hannele Kivikoski kiitti kaikki muut, mutta ohjaaja Mikis Jaakkolaa ei mainittukaan.
