Skip to main content

Kymmenen metriä ei vielä ole uimataitoa

Lapset monesti karsastavat pelastusliivien jalkaremmejä, mutta Janita Kylänpää muistuttaa, että ne estävät liivejä luiskahtamasta pois päältä. Kaulus, heijastimet ja pilli kuuluvat nekin hyvien liivien varusteisiin.

Jos tekee mieli hullutella, sen voi ottaa vaikka opin kannalta.
–Sitä voivat aikuisetkin kokeilla, millaista on uida vaatteet päällä. Voin vakuuttaa, että se on raskaampaa kuin kuvittelisikaan, toteaa uimaopettaja Janita Kylänpää.

Pelastusliivit on siis syytä pitää veneessä päällä, vaikka miten olisi varma omasta uimataidostaan. Vaatteet ja olot tuovat vaikeuskerrointa.

Kylänpään kesät ovat yleensä täynnä uimakouluja, tänä vuonna niitä on ohjelmassa vain kolme.
Kuitenkin sään salliessa ihmiset lähtevät rannoille.  Veteen liittyvät riemu ja ilo, mutta myös vastuu toimia niin, että hautureille ei hyvien uintisäiden takia tulisi lisää töitä.

Uimataidosta lähtee kaikki.
–Ensimmäinen asia muistettavaksi on varmaan se, että uimataidon määritelmä on  200 metriä. Uimakoulussa joskus on käynyt niin, että lapsi oppii uimaan kymmenen metriä ja vanhempi on sitä mieltä, että johan se osaa uida. Mutta kymmenellä metrillä ja viidelläkymmenellä metrilläkin on eroa, Kylänpää tähdentää.

Uimaopettajan huoneentaulun toinen kohta lähteekin siitä, että lasten kanssa silmän on oltava kovana.
–Jos ei rantaa ole kunnolla aidattu, valvojan pitäisi oikeastaan olla vedessä kyynärvarren mitan päässä lapsesta, Kylänpää tiivistää.

Hän toteaa, että uimavahtivuorossa pitää jättää älylaitte taskuun.

Moni pitää tapanaan sitä, että lapset ovat rannassa aina pelastusliivit päällä. Tässä on puolensa ja puolensa.
–Jos liivit on ostettu, niin niihin pitää totutella tietysti ja antakaa hyvänen aika lasten kokeilla niitä vedessäkin. Mutta jos uimaan tullaan, näkisin että silloin ei koko aikaa ole jotkut kelluttimet mukana, tai muuten lapsi ei koskaan oivalla sitä, miten vesi kelluttaa. Ymmärrän kyllä, että jos on tosi vilkas taapero, siinä on parasta pitää liivit päällä.

Maaseudun kasvatti on vankkumaton rantauimakoulujen puolestapuhuja. Kylänpää sanoo uskovansa, että jos oppii uimaan luonnonrannalla, osaa toki uida hallissakin.
–Kun tottuu täällä vähän tuuleen ja aaltoihin, menee kyllä kirkkaassa ja lämpimässä hallivedessäkin.

Koko juttu ja kullanarvoiset vinkit 18.6. lehdessä!

Jaa artikkeli: