Skip to main content

Kuntalisän leikkaamisesta kytee kapina facebookissa

Salon talousarvioesitykseen sisältyvä esitys kotihoidontuen  kuntalisän leikkaamisesta on nostanut koko joukon lapsiperheitä takajaloilleen.
Facebook-verkkoyhteisöön on perustettu ryhmä ”Salo-lisä säilytettävä ennallaan”, jolle oli jo eilen keskiviikkona kirjautunut 315 jäsentä.
Kuntalisän pitämiseksi nykytasollaan kerätään myös nimilistaa. Netissä koottavaan adressiin oli eilisaamuun mennessä kirjoittanut nimensä 236 henkeä. 
Adressin on pistänyt alulle halikkolainen Noora Niemi. Nimet aiotaan toimittaa valtuustolle ennen kuin se käsittelee talousarviota.
Kuntalisä on parhaillaan 200 euroa kuussa alle kolmivuotiaasta lapsesta.  Vanhempien huolena on nyt, että lisän leikkauksesta aiheutuu tilanne jossa perheillä ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsiaan kotona.   Kuntalisän leikkaaminen voi myös nostaa kunnallisen päivähoidon kustannuksia ja kaventaa vanhempien valinnanvaraa. 
Yhtenä ajatuksena on väläytetty siirtymäaikaa, jonka nojalla  tuen suuruus muuttuisi vasta 2011.
Kristillisdemokraattien valtuutettu Elina Seitz on puolestaan perustanut kotisivuilleen kyselyn siitä, kuinka moni aikoo hakea kunnallista päivähoitopaikkaa, jos kuntalisää leikataan.

Jaa artikkeli: