Skip to main content

Kunnon käsienpesu – metsässäkin

Käsienpesusta on näinä aikoina pidettävä erityisen tarkka huoli ja lämmintä vettä on oltava saatavilla, samoin saippuaa.  Upseerikokelas Kristofer Koskunen näyttää, miten pulma on ratkaistu maastossa. Vielä maanantaina nousi savu useamman teltan piipusta lähellä maakuntarajaa. Poliisi saa virka-apua liikenteen tarkastuksiin Uudenmaan prikaatilta, ja ensimmäisen viikonlopun ajan varusmiehet olivat myös yöpyneet maastossa. Nyt yöt vietetään varuskunnassa, mutta yksi teltta pysyy.
–Se toimii taukotelttana ja saamme siellä Virve-radiot ladattua, sanoo maanantaina työssä olleen joukkueen varajohtaja, upseerikokelas Kristofer Koskunen.

Korona-aikaan käsienpesun tärkeys korostuu ja hygieniasta pidetään huolta myös metsässä.
–Tähän saimme oppia Porin prikaatin lääkintähenkilöstöltä, esittelee Koskunen teltan edessä olevaa rakennelmaa.
Kodan muotoon sidottujen rankojen varassa roikkuu vesikanisteri ja sen alla on pieni nuotio. Näin käytettävänä on jatkuvasti lämmintä vettä käsienpesuun ja nestesaippuaa oli vieressä isoja pullollisia.
–Oikeastaan kun tullaan mistä vain, pestään kädet, Koskunen sanoo.
Näin esimerkiksi ennen ruokailua: liikenteenohjausvuorossa olevat varusmiehet valmistavat lounasta itse 24 tunnin muonapakkauksista.

Koskunen toteaa, että ruoka ja ruokatauot nousevat arvoonsa muutaman tunnin mittaisen valvontavuoron katkaisijana.
Koskunen toteaa, että motivaatio joukkueessa on ollut mainio ja yhteistyö poliisin kanssa on sujunut varusmiehen vinkkelistä katsoen mutkattomasti.

Jaa artikkeli: