Skip to main content

Kriisit ovat syöneet Punaisen ristin katastrofirahastoa

Tapio Lehtonen esittelee virallisen kerääjän tuntomerkkejä. joihin kuuluvat liivi, tietynlainen nimilappu ja lipas.Punaliivisiä ihmisiä rahankeräyslippaiden kanssa ilmestyy katukuvaan tänään.
Punaisen ristin Operaatio nälkäpäivä – keräys käynnistyy tänään torstaina ja jatkuu lauantaihin asti.
Salon seudulla keräys suoritetaan tutuilla keinoilla:  Perniön osaston tonkkakeräys suoritetaan perjantaina ja lauantaina, lisäksi osasto myy lauantaina hernekeittoa Narikalla ja keräyslippaita on koulussa sekä yrityksissä.  Salon osasto jalkautuu muun muassa torille ja kauppakeskuksiin.
Keräys värittää syysviikkoa jo 29. kertaa, ja hyvälle tuotolle olisi tarvetta.
– Maailmassa on ollut kriisejä ja katastrofirahasto on huvennut, kertoo valmiuspäällikkö Jukka Rantala.
– On maailman taloustilanne mikä vaan, meillä pitäisi olla puskuri kunnossa.
Rantalan mukaan tavoitteena on, että rahastossa olisi aina ”kenttäsairaalan hinta”, noin 2 miljoonaa euroa.
Tavoitteena on kerätä 2,7 miljoonaa euroa, satatuhatta enemmän kuin viime vuonna.
Rantala korostaa, että keräyksen tuottoa ei korvamerkitä ulkomaan kriisipesäkkeisiin, vaan apua siitä voidaan ohjata onnettomuuden uhreille kotimaassa; läheinen esimerkki voisi olla tapaus, jossa tulipalo tuhoaa perheen kodin. 
Varsinais-Suomessa apua rahastosta sai viime vuonna 78 henkilöä 10 kunnan alueella. 
Operaatio nälkäpäivä – keräyksen selkäranka ovat vapaaehtoiset. Jukka Rantala rohkaisee lähtemään kerääjäksi vaikka vain lyhyeksi aikaa.

Jaa artikkeli: