Skip to main content

Koulurauha alusta lähtien

Tätä luettaessa koululaisten aamukampa on aika harva; eteläisessä Salossa koulut alkavat ensi tiistaina, joten montaa lomapäivää ei tähteellä ole.

Ehkä joku jo palaa mielelläänkin pulpettiin; jos ei opetuksen takia niin ainakin nähdäkseen niitä kavereita, joiden kanssa on kesällä oltu vähemmänkin tekemisissä. Koulun alkuun liittyy oma, tietty tunnelmansa syksystä toiseen.

Sitten on koko joukko oppilaita, joille koulun alku on painajainen. Ei opetuksen takia, vaan siksi, että koulussa odottavat kesän ajan riittävän kaukana olleet kiusaajat.

Koulukiusaamisesta on puhuttu ja sitä on tutkittu paljon. Jatkuessaan kiusaaminen voi johtaa traagisiin seurauksiin ja vaikuttaa ihmisen koko loppuelämään. Usein syy kiusaamiseen on aivan olematon.

Koulurauha julistetaan Vantaalla 22. elokuuta. Sitä ennenkin kiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi. Jos kiusaamisesta on pientäkään epäilyä, on siihen puututtava heti ja riittävän järeästi, tapahtuipa kiusaaminen koulumatkalla tai netissä. Aikuisten on uskallettava olla siinä tilanteessa pomoja, vaikka tehtävässä saisi suut ja silmät täyteen huutoa ja haukkuja.

Paikallisesta ammentaen

Vaikka kesälomat lienevät jo pääosin pidetyt, ei syksyn makua ei ole ilmassa juurikaan, ja kesä tuntuisi jatkuvan sikälikin että tapahtumia riittää edelleen.
Esimerkiksi viikonloppuna paneudutaan Särkisalossa taiteilija Karin Mascitti-Slotten elämään ja Teijolla vietetään wanhan ajan markkinoita, joilla niilläkin nähdään paikallisesta kertomusperinteestä ammentava uusi näytelmä.
Loppukesän tapahtumia leimaakin se, että niiden teemat ovat reilusti paikallisia.

Vaikka pohjana olisikin paikallishistoria, sen ei tarvitse tarkoittaa kuivaa ulkolukua, päinvastoin.
Asiaa voi ajatella niinkin, että seudun menneisyyden tunteminen on yksi avain seudulla viihtymiseen.

Jaa artikkeli: