Skip to main content

Koulukyydeistä puuttui tietoa

Tästä alkaa Niilo ja Kaapo Heikkisen koulumatka; kotoa kävelyä pysäkille kertyy runsaat puoli kilometriä.

Koulut alkoivat Salossa tiistaina, mutta eivät aivan kitkatta.
Eteläisessä Salossa hämmennystä aiheuttivat koulukuljetukset, joiden osalta tiedonkulku takkusi.
Esimerkiksi Perniön Vihiniemessä asuva Katihanna Heikkinen odotti tietoa aikatauluista vielä maanantaina ja sai ne lopulta soittamalla tutulle kuljettajalle.

Hän kertoi tiistaiaamuna saaneensa rehtorilta viestin, jonka mukaan kaikki vanhemmat eivät vielä tuolloinkaan olleet saaneet tietoa kuljetusaikataulusta.  Myös pysäkin paikasta oli epätietoisuutta.

Heikkisen pojista ekaluokkalainen Kaapo kuljetetaan Saurun kouluun ja kolmatta käyvä Niilo Kirkonkylän.

Salon liikennepalvelupäällikkö Tanja Ahola myöntää, että tiedonkulussa on ollut pulmia alkumetreillä. Hänen kertoo, että kyse on siitä, että järjestelmä, jota liikennöitsijän piti käyttää tiedottamiseen, ei ollutkaan vian vuoksi käytettävissä ja tiedot piti lähettää manuaalisesti.
Koulukyydit alueella ajaa tästä syksystä alkaen Salon Tilausmatkat.
–Meillä on liikennöitsijään täysi luottamus ja hyvää yhteistyötä vanhastaan, mutta järjestelmien kanssa voi käydä näinkin, Ahola toteaa.

Vielä viime vuonna koululaisia kuljetti Vainion liikenne, joka käytti Kiho-järjestelmää, josta vanhemmat näkivät aikataulut ja myös sen, että lapsi on kyytiin noussut. Aholan mukaan nykyisenkin liikennöitsijän jatkossa käyttämä järjestelmä on hyvin samantapainen.
Tiistaina iltapäivällä Heikkiset olivat saaneet tiedon loppuviikon hakuajoista tekstiviestillä.

Heikkiset eivät moiti liikennöitsijää, mutta kaupungin päätös vaihtaa palveluntuottajaa kismittää sikäli, että samalla järjestelmä pitää taas rakentaa uusiksi. Tanja Ahola muistuttaa, että kaupungilla on kilpailutusvelvoite eikä toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia tehdä.

Jaa artikkeli: