Skip to main content

Kouluhanke saisi edetä, sanovat rehtorit

 

Sirkku Leikkonen ja Arttu Karhulahti toivovat, ettei kouluhanke enää viivästyisi. Pohjapiirros on katsottu tarkoin: Perniön Kirkonkylän koulun rehtori Sirkku Leikkonen ja yhteiskoulun rehtori Arttu Karhulahti pystyvät viittilöimällä näyttämään, mihin kohtaan tyhjää tonttia tulee mitäkin: tuonne keittiö ja lastauslaituri, tuonne luokkasiipi, tuonne liikuntasali.

Toistaiseksi vanhan lukion paikalla ei ole kun hiekkaa, mutta jo ensi vuonna tähän aikaan tontilla pitäisi olla käynnissä uuden koulun rakennustyömaa.

Kouluhanke otti viime viikolla askeleen eteenpäin, mutta ei ihan soraäänittä. Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi pääpiirustukset, joskin sen jäsen Taro Turtiainen (vas) esitti niiden palauttamista uudelleen valmisteluun liikuntasalin osalta.
Perniöläisistä urheiluseuroista Sisu ja PeU kokivat, että niiden toiveita ei ole kuultu salia mitoitettaessa (PsL 16.4.)

Koulupuolella toivottaisiin hankkeen jo etenevän vaikka nykyiselläkin salilla. Karhulahti toteaa, että niukkuutta on jaettu suunnitelmaa tehtäessä kaikille.
–Jos valtuusto jostain löytää äkkiä lisärahaa, niin mikä siinä sitten, Karhulahti toteaa.
–Jos kokonaisneliöitä ei voi kasvattaa, ei koulupuolelta ainakaan voi nipistää enää yhtään, sanoo Leikkonen.

 

Rehtorit toteavat, että eivät halua torailla, mutta muistuttavat aikataulusta. Karhulahti toteaa, että kaupunginhallitus voi käyttää otto-oikeuttaan hankesuunnitelmaan, mutta tällöin rakennustöiden alku siirtyy väistämättä eteenpäin syksystä. Alakoululaisista osa opiskelee väistötiloissa jo nyt.
–Lähtökohtaisesti ajattelen, että tässä on jo valtuuston hyväksymä suunnitelma ja sen jälkeen ovat arkkitehdit tehneet työtä. Tämän keskustelun aika olisi ollut puoli vuotta sitten, sanoo Karhulahti.

Salin katsotaan riittävän koulukäyttöön hyvin; viime marraskuussa valtuusto on hyväksynyt hankkeen tilaohjelman, jossa salin hyötyneliöiksi on merkitty 413. Nykyisessä alakoulun salissa neliöitä on alle puolet tästä ja Sirkku Leikkonen uskoo uuden salin toiminnallisuuden olevan hyvä.

 

Jaa artikkeli: