Skip to main content

Koulu valtuustoon valmistuskeittiön kanssa

Perniön uusi alakoulu tulee lopulta Salon valtuuston pöydälle maanantaina. Hanketta on palloteltu kaupunginhallituksen ja uudelleenvalmistelun välillä keväästä lähtien. 

Ennen muuta selvityksiä on tehty siitä, valmistetaanko koulun ruoka paikan päällä, yhteiskoulussa vai keskuskeittiöstä.Valmistelua on nyt tehty siitä lähtökohdasta, että rakennuksessa olisi valmistuskeittiö. Uudesta koulusta toimitettaisiin ruokaa pomille oppilaille sekä muille Perniön, Särkisalon ja Kiskon kouluille ja päiväkoteihin. Keittiön tilavaraus kasvaa 70 neliöstä 250 neliöön ja kokonaishinta noin miljoonalla 12,5 miljoonaan. 

Salon kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja päätti ehdottaa valtuustolle hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksymistä. Ensi vuodelle varataan kolme miljoonaa euroa ja vuodelle 2021 7,8 miljoonaa euroa.  Tarkoituksena on, että koulu olisi käytössä 2022.

Jaa artikkeli: