Skip to main content

Kotitilasta oli helppo ottaa koppi

Munalavojen kyljessä on tieto muun muassa tuotantotavasta, keruun ajankohdasta ja määristä.  Munat voivat päätyä ihan eri puolelle Suomea, mutta ne ovat jäljitettävissä tilalle asti, kertoo Topias Huittinen. Oman talouden viikossa kuluttama tiu munia tuntuu kovin pieneltä määrältä, kun Topias Huittinen avaa oven Purolan tilan lähettämöön.  Pelkästään seinänvieruspinossa on kennoissa runsaat 12 000 munaa, ja eletään vasta tiistaiaamua. 
–Loppuviikon tuotanto puuttuu vielä ja perjantaina munat haetaan. On tässä joku muukin kävijä hetken ihmetellyt munien määrää,  Huittinen naurahtaa.

Purolan tila on kananmunantuottajien raskassarjalainen jo nyt.  Kanoja kiskolaistilalla on parhaillaan 44 000.  Siipikarjaliiton mukaan munatilojen eläinmäärä on keskimäärin noin 9000.  Purolan tilan keittiön pöydän ääressä on myös pyöritelty laajentamissuunnitelmia: hakusessa on ympäristölupa 55 000 kanan lattiakanalalle, jolloin kokonaismäärä nousisi 100 000 kanaan. 
 –Se on vasta ihan ajatuksen tasolla, mutta jos pakkaamo näyttää vihreää valoa, on luvan hyvä olla valmiina tai tilaisuus voi mennä ohi. Paljon riippuu siitä, mitä muut tekevät, Huittinen sanoo.

Hän viittaa kuluttajien odotuksiin: virikehäkkimunien sijasta halutaan luomukanaloiden, ulkokanojen tai lattiakanalan kanojen munia.  
–Lähteekö moni muuttamaan virikehäkkikanaloista lattiakanaloita vai jäävätkö ne pois kilpailusta. Siinä tapauksessa sitten syntyy tarve lisätarjonnalle, Huittinen puntaroi.

Topias Huittinen otti tilan vastatakseen viime vuoden lopulla:  sukupolvenvaihdoksessa Ulla ja Jukka Huittinen astuivat sivuun tilan vetämisestä, mutta avustavat edelleen kanalan arjessa.  Ihmiskäsiä ja päivittäistä käyntiä kanalassa tarvitaan edelleen, vaikka munat lähes käsin koskematta pesistä kennoihin päätyvätkin.
–Ehkä jatkaminen on ollut aina mielessä, toisaalta ehkä tässä välissä valmistumisen jälkeen olisi voinut tehdä pätkän jotain muutakin oman alan työtä, argronomiksi valmistunut Huittinen puntaroi.
–Aika vaikealta tuntuisi ajatella, että lähtisin joka aamu autoon ruuhkaan istumaan, että pääsen työhön.  Tässä riittää työtä, mutta on myös tietty vapaus, voi välillä mennä vaikka metsähommiin eikä vapaapäivänäkään osaa olla ihan tekemättä.  Työnteko ei ole koskaan tuntunut pakkopullalta, Huittinen miettii.

Jaa artikkeli: