Perniön kotiseutuyhdistys juhli sunnuntaina kolmeakymmentä vuottaan ja paikalla oli toistasataa juhlavierasta.
Hyvä niin: sitkeä yhdistys on arkisen työnsä vastapainoksi juhlansa ansainnut.
Viime lehden jutussa yhdistyksen ihmiset pohtivat sitä, mitä kotiseututyö tänä päivänä on ja mihin se menee.
Perniöläisittäin kotiseutuyhdistyksen työ näkyy monessa paikassa: yhdistys on kantanut kortensa kekoon niin monissa tapahtumissa kuin museonkin pyörittämisessä, sen kustantamat kirjat ovat olleet varsin kysyttyjä ja kulttuuriteoksikin voisi kutsua sitä, että yhdistys on taltioinut paikallishistoriaa arkistoihinsa varsin avarakatseisesti. Tuskin sitä mikään muu taho saati yksityinen ihminen tekisi.
Kotiseutuyhdistyksen työ väistämättä muuttuu ja sen pitääkin muuttua vuosikymmenten vieriessä ja näin onneksi on saanutkin tapahtua.
Arkistoihin ja kirjoihin ja muihin julkaisuihin on väistämättä taltioitu sitä, mitä voi kutsua perniöläisyydeksi.
Mitä muuta se ehkä on, onkin isompi kysymys.
Yksi, vaikka ei ainoa vastaus voisi löytyä elokuun lehtien juttuja lukemalla: tapahtumia riittää vielä elokuun lopullakin, talkoilla tehdään yhtä sun toista, kentillä urheillaan ja niin edelleen.
Yhteinen vihollinen kuten uhka palvelujen karsimisesta voi yhdistää kylän tai kaupungin ihmisiä yhdeksi – mutta niin sen tekee myös tällainen hyvää tarkoittava yhteinen tekeminen.
Kotiseututyötä tekee siis moni, vaikka ei yhdistykseen kuuluisikaan. Yhteinen tekeminen yhteisen asuinpaikan hyväksi voi nimittäin olla juuri se, millä asuinpaikasta tuleekin kotiseutu.
