
Palavan talon sammutustöitä Perniössä viime torstaina.
Kotinsa torstaina tulipalossa menettäneen perniöläisperheen hyväksi kerättiin viikonloppuna kymmenen tuhatta euroa vain muutamassa tunnissa.
Perniön Ylikulmalla paloi viime torstaina Mussaaren tilan päärakennus. Pelastuslaitos sai aiheesta hälytyksen puoli kolmen jälkeen iltapäivällä. Sammutustöihin lähetettiin kymmeniä yksiköitä, mutta tästä huolimatta tuli tuhosi rakennuksen.
Kotinsa menettäneen perheen hyväksi järjestettiin viikonloppuna rahakeräys. Keräyksen taustalla oli itsekin lähiseudulla varhaisteini-ikäisenä ja teini-ikäisenä asunut ja rakennuksessa asuneen perheen tuttava Rebekka Härkönen, joka työnsä puolesta rikostoimittajana törmää vastaavanlaisiin tapauksiin usein.
–Työelämän kokemuksesta tiedän, että kun tapahtuu jotain kauheaa, totaalista tuhoa ihmisille, ihmiset lamaantuvat ympärillä, silloin kun olisi kaikkein tärkeintä toimia.
Härkönen koki, että hän pystyy järjestämään keräyksen, koska joutuu työskentelemään byrokratian kanssa töissään päivittäin. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän järjesti rahan keräyksen tällaisessa yhteydessä.
Tietoa keräyksestä jaettiin sosiaalisessa mediassa, jossa Härkönen kertoi lyhyesti taustaa palaneen talon asukkaista ja kuinka palotapahtuma oli edennyt. Päivityksessä nostettiin myös esille, ettei seitsemänhenkiselle perheelle jäänyt tulipalon jäljiltä muuta omaisuutta päällä olevien vaatteiden lisäksi. Härkönen kävi läpi tekstin sana sanalta kohteena olevan perheen kanssa.
Päivityksessä kerrottiin myös, että varoilla perhe tulee hankkimaan esimerkiksi vaatteita, hygieniavälineitä ja lasten ja kodin tarvikkeita.
Keräys päätettiin lopulta vain alle seitsemän tuntia sen aloittamisen jälkeen, kun keräysluvan mukainen kymmenen tuhannen euron summa saatiin kasaan. Härkösen mukaan tukea tuli varmasti lähiseudulta, mutta hän sai yhteydenottoja ympäri Suomen.
–Olen saanut puheluita ja viestejä ihan koko Suomesta, täysin tuntemattomilta. Kyllä siihen on osallistuttu ihan valtakunnan laajuisesti, uskon näin.
Härkösen saamissa yhteydenotoissa oli kyselty myös muita välineitä perheen auttamiseen. Osassa yhteydenotoista oli myös haluttu varmistautua keräysten aitoudesta, mitä Härkönen pitää hyvänä.
Kerätyt rahat on toimitettu jo asuntonsa menettäneelle perheelle. Tämä keräys ei myöskään välttämättä ole jäämässä ainoaksi.
–Kun seitsemänhenkinen perhe on menettänyt kaiken, niin kymmenen tuhatta on aika pieni raha, kun kaikki joudutaan perustarpeista asti hankkimaan. Olen uhonnut perheelle, että voin järjestää toisen keräyksen, Härkönen sanoo.
Tulipalon syitä selvitellään myös parhaillaan. Katri Tammio Lounais-Suomen poliisin viestinnästä kertoo, että palosyyn tutkinta on alkanut palopaikalla heti tulipalon jälkeen.
Palosyyntutkinnan valmistumisen aikataulua on vaikea vielä arvioida, mutta Tammio kertoo, ettei tapauksessa epäillä rikosta.







