Skip to main content

Korkojen nousu kuuluu jo diakonian asiakkaiden puheissa  

Diakoniatyöntekijä Hanna Hannula kertoo, että Perniön toimistossa on tarjolla suuri valikoima vaatteita lapsille ja aikuisille.

Syksyllä monessa taloudessa kiiruhdetaan kauppaan ostamaan lapsille uusia koulutarvikkeita tai päiväkotiin sopivia ulkoiluvaatteita.

Nuoret aikuiset suuntaavat opiskelemaan ja monelle tulee maksettavaksi takuuvuokran lisäksi ensimmäistä kertaa omat sähkölaskut ja muut elämiseen liittyvät pakolliset kustannukset.

Kuluva vuosi on laittanut monen työssäkäyvänkin talouden tiukalle.
Energiakriisin mukanaan tuoma kustannusten nousu yhdistettynä korkojen nousuun on johtanut siihen, että kaikissa talouksissa raha ei meinaa riittää edes pakollisiin kustannuksiin.

Perniön ja Kiskon alueella diakoniatyöntekijä työskentelevä Hanna Hannula kertoo, että muutokset maailman tilanteessa näkyvät yleensä vähän viiveellä diakoniatyön arjessa.

–Nyt huomaa oikeastaan ensimmäistä kertaa, että asiakkaiden puheissa toistuu korkojen nousun mukanaan tuomat taloudelliset ongelmat. Eteläisessä Salossa moni asuu omakotitalossa, joten sähkölaskujen raju nousu näkyy siksi täällä alueella normaalia enemmän.

Alkuvuoden aikana moni talous tuli pyytämään kertaluontoista apua sähkölaskuihin tai vaihtoehtoisesti hakemaan ruokaa, kun kaikki muu raha oli mennyt laskuihin.

Erityisesti lapsiperheiden yhteydentotot ovat lisääntyneet kuluvan vuoden aikana.

 

Lisää juttua aiheesta tämän viikon lehdessä! 

Jaa artikkeli: