Skip to main content

Kopteri riittävän lähellä

Lääkärihelikoptereista on tullut kiinteä osa sairaanhoitoa, ja ilmassa ne pysyvät jatkossakin. Kuka toiminnasta vastaa, on toinen kysymys

.Selvitysmies Jyri Lilja teki sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvityksen kopteritoiminnasta.  Raportti valmistui joulun alla, ja siinä Lilja  kannattaa nykyistä järjestelyä, jossa varsinaisesta lentotoiminnasta vastaavat alan kilpailutetut yritykset.  Selvitysmies katsoo, että valtion ei pidä ottaa lentotoimintaa omiin käsiinsä ja ostaa koptereita itselleen. Hän toteaa kuitenkin, että lentoja hallinnoivan Finnhemsin omistus voisi siirtyä valtiolle.  Nyt yhtiön omistavat sairaanhoitopiirit. 

Selvitysmiehen näkemykseen on sivullisen helppo yhtyä;  varsinaisen toiminnan siirtyminen uusiin käsiin olisi pahimmillaan vain hyväksi havaitun käytännön purkamista.  Toiminnan tilaaja eli sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut olevansa tyytyväinen toimintaan nykyisellään; osaamista on sekä hankintapuolella että lentotoimintaa harjoittavien yhtiöiden puolella.  

Eteläistä Saloa asia koskettaa sikäli, että lähin kuudesta lääkärikopterien kentästä on Turussa.  Välimatkat alueella eivät ole Lapin veroisia, mutta viimeistään saaristossa ollaan yhtä lailla tiettömien taipaleiden takana kuin kairassakin.   Joka niemen nokassa ei voi olla omaa terveysasemaa, mutta jos eteen tulee kysymys maaseudun palveluista, on kopteri omalla tavallaan yksi niistä.  

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Finnhemsille maanantaina 29 miljoonan euron avustuksen lääkärihelikopterien toimintaan tälle vuodelle.  Se jos mikä on maaseudun vinkkelistä mielei stä aluepolitiikkaa.

Jaa artikkeli: