Skip to main content

Kirjakkalaan laaditaan suojelumääräykset

Kirjakkalan kevätrauhaa.

Kirjakkalan ruukkialueen suojelua tarkennetaan.
Alue on toistaiseksi ollut suojeltu valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla, mutta jatkossa se halutaan saattaa suojelluksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisesti.
–Jatkossa aluetta koskisivat tarkat suojelumääräykset, sanoo ylitarkastaja Kirsti Virkki Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.

Käytännössä paljoa ei muutu: alueella ei ole voinut tehdä tähänkään asti vapaasti esimerkiksi korjaus- tai ylläpitotoimia, vaan niistä on pitänyt pyytää museoviraston lausunto.

Prosessilla on pitkät juuret: Ely-keskus otti suojeluasian vireille jo syksyllä 2014. Nyt suojelun tapa on muuttumassa viiden rakennuksen ja padon osalta. Kirsti Virkki kertoo, että lisäksi piha-alueen rajausta tarkistetaan.

Ely-keskus julkaisi tiistaina yleistiedoksiannon asiasta. Siinä nimettiin viisi naapuria, joille varataan tilaisuus lausua mielipiteensä suojeluasiassa. Lisäksi yleistiedoksiannolla pyritään tavoittamaan sellaiset naapurit, joille ei ole esimerkiksi löydetty yhteystietoja.

Kirjakkalan alueen omistaa valtio ja se on osa Teijon kansallispuistoa.

Jaa artikkeli: