Skip to main content

Kesän tapahtumia järjestellään täydellä höyryllä

Ulkoluodossa laitettiin ennen pääsiäistä hyppyreitä kuntoon kesän motocross-leirejä ja SEBFMX-tapahtumaa ajatellen. Sebastian Westberg näyttää Akseli Saaristolle, mistä vielä pitäisi kauhalla kouraista.

Monia tulevan kesän tapahtumista järjestellään eteläisessä Salossa koronapandemiasta huolimatta vielä täyttä päätä ja tulevaisuuteen luottaen.

Soittokierros toimijoille kertoo, että esimerkiksi alueen kesäteattereissa tuotannot ovat käynnissä niin Kirakassa kuin Mathildedalissakin.
–Esitysviikon mahdollisesta siirtämisestä heinäkuulle on jo sovittu näyttelijöiden kanssa jos tilanne sitä näyttää vaativan. Budjetti on laadittu sen mukaan, että saamme ottaa vain puoli katsomoa, kertoo tuottaja ja teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Lisamaria Markula.
–Projekti on käynnissä, mutta markkinointi vasta alussa, sanoo teatteri Provinssin tuottaja Seppo Suominen.

Teijon juhannusjuhlien osalta kuviot ovat vielä auki, mutta loppukesälle kaavailtujen Wanhanajan markkinoiden osalta järjestelyt etenevät.

Salon kaupungin Kesä yhdessä -tapahtumasarjan suhteen ovat valmiudet olemassa.
–Viestinnän budjettiin ja kesäkiertuetapahtumien tukemiseen on aiempien vuosien tapaan varattu määräraha. Toiveena on, että tapahtumat saadaan järjestettyä, jos koronatilanne sen sallii, kertoo viestinnän suunnittelija Eija Laitinen.

SEBFMX-moottoripyörätapahtuman pohjatyöt ovat niin ikään täydessä käynnissä.
–Tämä on niin vahvasti omissa käsissä, että tässä kohtaa ei voi alkaa jarrutella. Jos on pakko perua, se tehdään sitten vähää ennen tapahtumaa,  tapahtuman isä, särkisalolainen Freestyle Motocross-kuljettaja Sebastian Westberg toteaa.

Painetussa 8.4. lehdessä oli nimivirhe: Mathildedalin peruttu tapahtuma on nimeltään Marina@ruukki, ei Huvilat@ruukki. 

Jaa artikkeli: