Skip to main content

Kesä kuihdutti linja-autovuorot Teijolta

Linja-autoliikenteen vuorot vähenevät rajusti kesäaikana Perniön seudulla. Linja-autoreitit kiertävät Teijon kesän ajan.
Särkisalosta Perniöön kulkee koulujen lomakauden aikana vain yksi vuoro.  Vainion Liikenteen vuoro lähtee Förbystä ennen aamuseitsemää Saloon ja ainut Förbyhyn kulkeva vuoro lähtee Salosta neljän jälkeen iltapäivällä.

Teijolla tilanne on vieläkin heikompi. Teijon ja Salon, ja Teijon ja Perniön välillä ei kulje kesäaikana arkena ainuttakaan linja-autovuoroa. Lauantaisin Liikennöitsijä Kajon Oy ajaa yhden vuoron Mathildedalista Saloon ja takaisin.
Salon kaupungin liikennepalvelupäällikkö Roope Virran mukaan linja-autovuoroihin ei ole odotettavissa lisäyksiä ainakaan ennen ensi vuotta.
– Tällä hetkellä on järkevämpää yrittää korvata poistuvaa liikennettä kuin hankkia uusia vuoroja, Virta sanoo.
– Ostetaan liikennettä, joka olisi muuten päättymässä. Koetetaan palvella etenkin työmatkalaisia ja opiskelijoita.
Kaikkia poistuvia vuoroja kaupunki ei aio korvata.
– Meidän touhumme on lähinnä tilkkutäkin paikkaamista.
Teijolainen taksiyrittäjä Markku Laaksonen aloittaa tänään torstaina liikennöinnin Mathildedalista Teijon kautta Salon iltatorille.
Vuoro alkaa kokeiluna, mutta jatkuu mikäli matkustajia riittää. Ehdotus iltatori-kuljetuksesta tuli Teijon kyläyhdistykseltä.

Jaa artikkeli: