Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen lounaissaran viikkokylvöt suoritetaan seuraavaksi.
***
Mitä ne puhuvat, että pitäisi olla maamerkkejä, joista paikkakunta tunnetaan.  Onhan niitä ollut aina.

Vanhaan hyvään aikaan, silloin kun tieliikennettä tuli katsottua takapenkiltä käsin, välillä Perniö-Turku oli kaksi pistämätöntä virstanpylvästä. Toiseen suuntaan mennessä tiesi matkan pian päättyvän, kun näki Halikossa Ison kissan baarin. Toisinpäin mennessä vartti oli jäljellä, kun näki Paimiossa Motelli Valtatie 1:n pilkottavan mäntyjen välissä.  

Nyt tähänkään ei voi luottaa, purkuryhmä tekee motellin päärakennuksesta  parastaikaa kilon paloja.

***
Aika aikaa kutakin. Lähihistoriaihmistä juilii, kun kappale aika orginaalissa asussa olevaa menneisyyttä katoaa iäksi, joskin kaivuri kai on loppuun virttyneille taloille vain armonlaukaus.  

Ikäiseni eivät voi muistaa motellin kulta-aikoja, useimmille se on vain hylätyn oloinen talo, josta ei oikein tiedä kuka sen milloinkin omistaa ja mitä varten.
Heikki Salmelan arvion mukaan kyseessä oli Suomen ensimmäinen amerikkalaistyyppinen tienvarsimotelli. Toki pitkin tonttia luikertavissa rivitaloissa jotain samaa onkin kuin kauhufilmien murhamotelleissa.  Talolta toiseen kuljetaan hienoja katettuja siltoja pitkin.

Nettihuutokaupassa on myytävänä 1970-luvun postikortteja, joissa aika elää kuten muistoissa pitää: kortin kulman teksti kehuu ”Paimio motor hotelia”, liput liehuvat kesätuulessa ja piha on täynnä Kuplaa, Miniä ja välikoppa-Escortia.  1960-luvun lopulla lapsuuttaan eläneet ovatkin kertoneet, miten Paimioon saatettiin varta vasten ajaa vappulounaalle.  

Selvää lienee, että kaikki tanssi-illan jatkoilla tapahtunut ei kestä tarkastelua perhejulkaisussa.    

***
Purkutyömaa kertoo jotain vaiheista: ravintolan otsalaudoituksessa on Happy hotels-ketjun logo vuosien takaa ja nyt pihalle näkyvien sisäseinien värit hilpeät.

Suunnitelmat olivat joskus suuria: ajatuksen asteelle jäi Happy land, motellin takamaille kaavailtu seikkailupuisto.  Mauri Kunnaksen mainosmateriaaliksi piirtämässä julisteessa olivat mukana villin lännen kylät, vesipuistot ja muut huvitukset. Toteutukseen asti ehti karting-rata.  

Mikä sitten ajoi tienvarsimotellien ohi?  Ainakin moottoritie, osuustoiminnalliset taukopaikat ja aika.  Ja ehkä myös se inhimillisin: halu päästä illaksi kotiin.

***
No, tärkeintä tietysti on, että työmaa siivotaan hyvin.  
Edelläkävijä asiassa on Lahden kaupunki, joka Ess:n mukaan haastaa kuntalaisia siivoustalkoihin ja houkuttaa mukaan tarjoamalla grillistä eväät.

Saavutus tämäkin, siellä on siis makkara porkkanana.

***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: