Skip to main content

Keitä olivat Jäntti, Pilli, Saloska ja Roope?

Jos kysymyksen esittää nelikymppiselle perniöläiselle, vastaukseksi saa hölmistyneen ilmeen, joka kertoo, että vastaaja ei ole ikinä kuullutkaan moisista henkilöistä – siis jos nuo nyt yleensä ovat edes henkilöitä.
Alle kaksikymppiset todennäköisesti vastaisivat, että aikansa sometähtiä varmaankin. Eivätkä he siinä täysin väärässä olisikaan.
Yli viisikymppisiä ja varsinkin yli kuusikymppisiä perniöläisiä helppo kysymys naurattaa: otsikon henkilöthän olivat Perniön yhteiskoulun 1960-luvun kuuluisimpia opettajia, varsinaisia koulun ikoneja.
Alli Jäntti oli Perniön Yhteiskoulun legenda: neljäkymmentä vuotta opettajana ja koulun johtajana, sittemmin rehtorina. Rehtori Jäntin tunsivat tai ainakin tiesivät melkein kaikki perniöläiset 1930-luvulta 1970-luvulle. Yksityishenkilö Jäntti lieneekin sitten ollut huomattavasti tuntemattomampi tapaus.
Nykyään puhutaan paljon karismasta, mutta ei se mikään uusi keksintö ole: Alli Jäntillä, jos jollain, oli karismaa vaikka muille jakaa, mutta ei hän sitä jakanut – itsellään piti ja hyvä, että piti; kyllä sille käyttöä löytyi neljänkymmenen vuoden rehtorimaratonilla.
Oliko Jäntti pelottava opettaja? Toisten mielestä oli, toisten ei, mutta kukaan ei kuitenkaan koskaan uskaltanut olla osaamatta historian tai suomen läksyjä, sillä jo Jäntin silmien kapeneminen sai oppilaat vapisemaan. Sinänsä on aika vaikea sanoa, mihin Jäntin mittaamaton auktoriteetti perustui. Mutta eipä sitä onneksi tarvinnut miettiäkään, koska kukaan ei koskaan asettanut sitä kyseenalaiseksi.
Samaan raskaaseen sarjaan kuului Saloska eli Aili Salonen. Saloska opetti ruotsia ja saksaa ja tunneilla mentiin täsmälleen samaa tahtia kuin Jäntin tunneilla: ei puhettakaan, että kukaan olisi uskaltanut tulla tunnille osaamatta saksan sanaläksyjä. Ja jos näin onnettomasti joskus sattui käymään, nuhtelu oli armotonta ja ankaraa.
Molemmat opettajat, Jäntti ja Salonen, olivat kuitenkin ankaruudestaan huolimatta erittäin loistavia ja oikeudenmukaisia opettajia.
Sitten oli Pilli. Pillin oikea nimi oli Onerva Jääskeläinen ja opetusaineina englanti ja ruotsi. Pilkkanimi Pilli tuli Jääskeläisen pillikintuista, jotka olivat huomattavan ohuet. Onerva Jääskeläinen oli hyvä opettaja, mutta ei kuulunut millään muotoa samaan sarjaan kuin Jäntti ja Saloska. Jääskeläistä kiusattiin tunneilla – sellaista ei voinut kuvitella tapahtuvaksi Jäntin ja Saloskan kohdalla edes villeimmissä unissa.
Pillin kiusaaminen oli kuitenkin lasten leikkiä siihen vainoon verrattuna, jonka kohteeksi Roope eli Pauli Korpela joutui. Korpela oli ystävällinen opettaja, mutta hieman hajamielinen ja jonkin verran originelli. Se riitti luokkien pahoille pojille: Roopen kiusaamisesta tuli kansanurheilua. Se, joka keksi pirullisimman tempun, oli luokan sankari. Oli aivan käsittämätöntä, että Roope säilytti mielenterveytensä tuon kaltaisissa opetusoloissa. Vai säilyttikö hän?
Kyllä Perniön yhteiskoulun kuusikymmentäluku sisälsi monia muitakin hyviä opettajia kuin edellä mainitut neljä, mutta jotenkin nuo neljä legendaa kuvaavat osuvasti tuon vuosikymmenen koulun hengen: toisaalta uskomattoman kovaa kuria ja auktoriteettia ja toisaalta oppilaiden taholta tapahtunutta niiden opettajien armotonta kiusaamista, jotka antoivat siihen mahdollisuuden. Ja kun se mahdollisuus kerran annettiin, oppilaat eivät armoa tunteneet ja peli oli lopullisesti menetetty. Oppilaat ovat siis maailman sivu hallinneet kiusaamisen vastenmielisen taidon – niin heikompia oppilaita kuin opettajiakin kohtaan.
Mutta yhtä kaikki, kuusikymmentäluvun Perniön yhteiskoulun opettajakatras oli kirjava ja monipuolinen. Aivan vuosikymmenen viime hetkillä mukaan ehti vielä täysin uudenlainen, uuden polven kuvaamataidon opettaja Ossi Ojala. Hän harmaannutti tempauksillaan rehtori Jäntin hiukset lopullisesti, mutta meillä oppilailla oli Ossin kanssa hauskaa. Sekä Jäntti että Ojala lähtivät koulusta vuonna 1970 – toinen eläkkeelle ja toinen Tampereelle kohti uusia seikkailuja. Ja vaikka me oppilaat emme sitä silloin täysin ymmärtäneetkään, opettajamme olivat järjestään kaikki huipputyyppejä – kärkinelikkona tietenkin Jäntti, Pilli, Saloska ja Roope.

Kari Hannunen

Hannusen tekemä dokumentti Perniön yhteiskoulun opettajista esitetään Laurin markkinapäivänä 4. elokuuta Osuuskunta Pro Perniön valtuustosalissa kello 12.

Jaa artikkeli: