Perinteinen lämmitystapa, puun polttaminen tulisijoissa, on joutunut suurennuslasin alle. Vapaaehtoiset päästömittaukset aloitetaan syksyllä ja on väläytetty myös pienpolton päästöjä rajoittavan lain säätämistä.
Huomion kohteena on ollut etenkin kotitalouksien pienpoltto, jonka päästöjen arvioidaan aiheuttavan jopa ennenaikaisia kuolemia.
Ajatus rajoituksista ei ole saanut etenkään maaseudulla vain sympatiaa osakseen. Rajoitukset voivat tuntua kirjoituspöydän takana näperrellyltä kiusanteolta niissä taloissa, joiden lämpiämisen ehto on puunpoltto. Puulla lämmittämiseen on tällöin yleensä pitkät perinteet ja polttoaine parhaimmillaan ilmaista.
Toinen asia ovat kaava-alueen uudet talot tai kerrostaloasunnot, joissa ensisijainen lämmitystapa on vaikkapa kaukolämpö. Vaikka ei välttämätön olekaan, tulisija puoltaa paikkaansa ainakin poikkeustilanteiden kuten sähkökatkojen aikana selviämiseen ja se on monelle edullinen tapa lisälämmittämiseen.
Tunteillakin on osansa pelissä; hetkessä, jolloin tuvan uuni alkaa lämmittää ja luukun läpi näkyy tulen loimu, on monelle jotain sykähdyttävää. Polttopuilla on oma osansa arjen kulttuurissa klapisavotasta alkaen. Polttopuukauppa on myös jatkuvasti kasvava maaseudun elinkeino.
Tutkimustuloksia vastaan ei silti auta vain pullikoida. Aistinvaraisesti on vaikea sanoa, mitä piipusta tulee, mutta selvää lienee, että esimerkiksi tiuhaan rakennetulla kaava-alueella, jossa joka talossa laitetaan talvisena iltana tulet uuniin, on hiukkasia ilmassa.
Ratkaisu ei varmasti ole rajoitus eikä kielto, mutta tiedon lisääminen ja tulipesien kehittäminen voi sitä olla. Maaseudun kauppiaalta ostettu takuukuiva klapi oikein sytytettynä ja hyvässä tulipesässä oikein poltettuna tuottanee eri määrän päästöjä ja tehoa kuin avotakassa poltetut kosteat laudanpätkät.
On hyvä, että puunpoltosta keskustellaan, ilman sitä ei perinteiseen lämmitysmuotoon osata kaivata muutoksia eikä tuoda kehitystä.
Ehkä puhdas pienpoltto ja aivan uusiksi mietityt tulisijat ovat seuraava suomalainen vientituote.
