Skip to main content

Kedon vieressä pitkällään

Tervepä terve. Toimituksen lounaissairaansijan siirtoviiveraportti julkistetaan tässä seuraavaksi.
***
Viime maanantaina se alkoi.  On sitä ennenkin valtuuston kokouksessa joidenkin puheiden aikana kylmännyt tai puistattanut, mutta tämä oli muuta. Ennen kuin esityslistan loppuun päästiin, oli olo yltynyt kunnon viluksi.  Kotimatkalla tuli ajettua autoa kesäillassa lämmityslaite täysillä.

Kotiin päästyä kuumemittari todisti loput: lämpö oli nousussa ja peli sitä myöten selvä.
Loppuviikon osalta ei voi kuin ihailla, mihin pienten voimat riittävät.  Tiistai ja keskiviikko menivät puolitajuttomassa tilassa sänkyyn muumioituna.  Pieni, hädin tuskin mikroskoopilla näkyvä pöpö oli iskenyt ison miehen  kanveesiin.
Voimansa on myös pienessä ruoassa; on häkellyttävää, miten  20 viinirypälettä piti oikein hyvin hengissä toista vuorokautta.

Tauti oli houkuttelevaa diagnosoida oireiden jatkuessa influenssansukuiseksi perkeleeksi:  jo sunnuntaina oli hakattu olo, joka virheellisesti tulkittiin lauantain rientojen jälkiseuraukseksi.  Siihen perään saikin sitten  hehkua melkein 40 asteen kuumeessa ja kokea onnistumisen tunteita siitä, että jaksaa kävellä neljä metriä sängystä vessaan. 
 
Voimia kaikille heille, jotka iän tai jonkun vaivan takia elävät sellaista elämää vuosikausia.
Ja hatunnosto heille, jotka pystyvät tämänsorttista sairastamaan ja samalla pitämään esimerkiksi lapsikatraasta huolta sen verran, että tervehtymisvaiheessa koko porukka on a) hengissä ja b) suunnilleen järjissään.

***
Tauti tietysti on mitä parhain syy viettää kerrankin vähän uudenlaista juhannusta: aatot ja pyhät menivät vielä  sängyllä maaten.   

Mutta onneksi meillä on tämä nykytekniikka ja taipumus leväperäisyyteen.  
Kävipä nimittäin niin, että yksi netissä toimivista elokuvapalveluista keväällä lähetti tarjouksen ilmaisesta kuukaudesta:  neljän viikon ajan saisi katsoa elokuvia maksutta.   Ehtona oli vain, että tilaus on katkaistava ajoissa,  jotta ei uusi, maksullinen kausi lähde käyntiin.

Enhän minä sitä tietenkään muistanut irtisanoa, sopimus oli uusiutunut omia aikojaan kesäkuun alussa.
Siinä vaiheessa, kun olo oli  jo vähemmän hutera mutta ei vielä terve, olikin suorastaan taivaan lahja että sängyn vieressä on kone jossa parin napinpainalluksen takana on muutama tuhat elokuvaa.  Seitsemän euron unohdus tuntui juhannusaattona paljon hintaansa arvokkaammalta.

 ***
Eipä sillä, ettei tätä huonovointisuutta olisi liikkeellä muutenkin.
Venäjän ja Suomen päämiehet ajelivat valtion paatilla Naantalista Turkuun alkuviikosta.  

Keikutusta lienee matkalla ollut, kun heti kohta kaverusten kavuttua veneestä maihin oli alkanut kauhea touhu jostain keskellä katua olevasta Putinin laatasta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: