Skip to main content

Kaupunginhallitukselta vihreää Toijan jäteveden puhdistamon pitkään puidulle jatkolle

Toijan jätevedenpuhdistamo purkaa vetensä Kirkkojärveen. Arkistokuvassa järvellä soutelee hoitoyhdistyksen puheenjohtaja Markku Marttinen.

Kiskon alueen jätevesien käsittelyn olisi välttämätöntä jatkua Toijan jätevedenpuhdistamossa, toteaa Salon kaupunginhallitus.
Se antoi maanantaina lausuntonsa asiasta.

Lausuntoa oli pyytänyt liikelaitos Salon vesi, joka puolestaan hakee aluehallintovirastolta puhdistamolle ympäristölupaa.

Kyseessä ei ole aivan uusi lupa, mutta vuonna 2000 valmistuneen puhdistamon määräaikainen lupa on voimassa vuoden 2027 loppuun ja se on siksi uusittava.

Toijan puhdistamon jatkosta on taitettu peistä Salossa pitkään. Keskeinen huoli on ollut se, että puhdistetut jätevedet puretaan Kirkkojärveen ja sitä kautta Kiskonjokeen.
Kaupunki on luopunut aiemmin kaavaillun siirtoviemärin rakentamisaikeista; valmistelussa on todettu, että vielä hyvässä kunnossa olevan Toijan puhdistamon käytön jatkaminen on tarkoituksenmukaisempaa kuin viemärin rakentaminen Saloon.
Toijan puhdistamon osuus Kirkkojärven kuormitukseen on selvitysten mukaan pieni; fosforin osalta 0,07 prosenttia kuormasta tulee jätevesistä ja typestä noin prosentti.
Kaupunginhallituksen listalla todetaan, että siirtoviemärin rakentaminen Saloon nostaisi Kiskon jätevesien käsittelykuluja 86 prosenttia ja lisäksi keskuspuhdistamolla pitäisi tehdä parannuksia, sillä sen kapasiteetti ei ilman Kiskon likavesiäkään vastaa vuoden 2019 lupaehtoja.

Jaa artikkeli: